Venäjän oppositio harkitsee jo aseellista vastarintaa, sanoo aktivisti – ”En ole enää valmis kääntämään toista poskeani”

Venäläinen aktivisti Anastasija Ševtšenko ei enää usko vain aseettomaan vastarintaan. Suurin osa oppositiosta on eri linjoilla.

Venäjän hallinnon vastustajat miettivät uusia keinoja presidentti Vladimir Putinin kaatamiseksi.
  • Simo Ortamo

VILNA Venäjän oppositio on alkanut keskustella Aleksei Navalnyin kuoleman jälkeen siitä, pitäisikö hallintoa alkaa vastustaa asein.

Näin sanoo Avoin Venäjä -oppositioliikkeen koordinaattori Anastasija Ševtšenko. Hän elää Liettuan pääkaupungissa Vilnassa, josta on tullut yksi Venäjän maanpaossa olevan opposition keskuksista.

– En ole enää valmis kääntämään toista poskeani. En ole valmis kestämään ystävieni kiduttamista, vangitsemisia tai murhia, Ševtšenko sanoo Ylen haastattelussa.

Ševtšenko sanoo, että voisi itse kantaa aseita aseistetuissa protesteissa.

– En olisi uskonut, että päätyisin elämässäni tähän. Mutta en tiedä muita tapoja taistella terroristeja vastaan.

Ševtšenko viittaa terroristeilla presidentti Vladimir Putinin hallintoon.

Aktivisti: Navalnyin kuolema on herättänyt vastarintaa

Tähän asti Venäjän demokratiaa vaativa oppositio on toiminut väkivallattomasti, vaikka hallinnon otteet ovat muuttuneet yhä brutaalimmiksi.

Ševtšenkon ajattelussa väkivallaton liikehdintä ei ole johtanut mihinkään.

Mielenosoitukset on kielletty, Venäjälle jääneet oppositiojohtajat viruvat vankilassa ja loput ovat paenneet ulkomaille. Laillisia tapoja vastustaa hallintoa on olemattoman vähän.

Ševtšenkon mukaan Navalnyin kuolema vankilassa on kuitenkin herättänyt kansalaisyhteiskuntaa uudelleen Venäjällä.

Ihmiset ovat vieneet kukkia vainojen uhrien muistomerkeille eri puolilla Venäjää, vaikka heitä on pidätetty. Perjantaina Moskovassa Navalnyin hautajaisiin ilmestyi tuhansia ihmisiä.

– Haluamme, että nämä ihmiset lähtevät kaduille jatkossakin, koska joskus täytyy vain lopettaa pelkääminen, Ševtšenko sanoo.

Samalla hän myöntää, että rohkeuden vaatiminen on helppoa, kun on itse turvassa ulkomailla. Ševtšenko pakeni maasta vuonna 2022.

Hänet on tuomittu Venäjällä neljän vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, koska hän johti ex-oligarkki Mihail Hodorkovskin Avoin Venäjä -liikkeen paikallisosastoa Rostovin kaupungissa.

27.02.2024, Venäjän oppositioaktivisti Anastasia Ševtšenko Vilnasaa.
Venäjä on antanut Anastasija Ševtšenkosta etsintäkuulutuksen. Kuva on helmikuun lopusta Vilnasta. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Oppositio suunnittelee vaaliprotestia

Ajatus aseellisesta vastarinnasta ei ole täysin uusi Venäjän opposition parissa.

Esimerkiksi Ukrainaan paennut entinen duumaedustaja Ilja Ponomarjov on vaatinut pitkään Putinin kaatamista asein. Ukrainan riveissä taistelee myös venäläisiä joukkoja, ja Venäjällä on väitetysti aseistettuja vastarintataistelijoita.

Silti suurin osa oppositiosta on eri linjoilla.

Navalnyin liikkeen taloustieteellinen neuvonantaja Vladimir Milov puhuu yhä demokraattisesta vallanvaihdosta Venäjällä.

Hänen mukaansa Navalnyillä oli Venäjällä miljoonia kannattajia, jotka eivät ole lähteneet minnekään.

– He ovat vihaisia Putinille tästä murhasta, ja haluavat kostaa sen. He tekevät entistä lujemmin töitä vapaan Venäjän puolesta, Milov sanoo Ylelle Vilnassa.

Milovin mukaan oppositio suunnittelee uudenlaista protestia Venäjän näytösluonteisten presidentinvaalien yhteyteen.

– Kun Aleksei Navalnyi oli vielä elossa, hänen viimeinen poliittinen vetoomuksensa oli, että ihmiset menisivät 17. maaliskuuta äänestyspaikoille tasan kello 12.

Ajatuksena on, että Putinin väärennetyn vaalivoiton sijaan päivän tärkein uutinen olisi opposition koolle kutsumat ihmisjoukot äänestyspaikoilla.

Venäjän oppositio aktivisti ja ekonomisti Vladimir Milov
Vladimir Milov oli Venäjän varaenergiaministeri vuonna 2002, mutta on ollut jo vuosia mukana oppositioliikkeessä. Kuva on helmikuun lopusta Vilnasta. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Navalnyin tukija: Putinin hallinto on heikompi kuin luullaan

Toistaiseksi Putinin hallinnon sortotoimet pitävät sen vastustajat Venäjällä hiljaisina. Milovin mukaan hallinto ei kuitenkaan ole niin vahva kuin miltä se näyttää.

– Putinilla on suuria perustavanlaatuisia heikkouksia, Milov sanoo.

Ongelmia on Milovin mukaan sekä rintamalla että taloudessa.

Venäjän joukot Ukrainassa ovat kuluneita ja väsyneitä kahden vuoden sotimisen jälkeen. Uusia kyvykkäitä sotilaita on yhä vaikeampi löytää.

Talous kutistuu lukuun ottamatta puolustussektoria, joka kattaa vain noin kuusi prosenttia kansantaloudesta. Valtion rahavarat ovat loppumassa ja inflaatio laukkaa.

Venäjän viimeaikainen sotamenestys Ukrainassa ja Navalnyin kuolema ovat tuottaneet Milovin mielestä aiheettoman synkän tilannekuvan lännessä ja opposition parissa.

– Pessimismi on lahja vihollisellemme Putinille.

Kun hallinto alkaa menettää otettaan, muutokset tapahtuvat Milovin mukaan nopeasti. Näin kävi Neuvostoliitolle, jonka kaatumista oli vaikea kuvitella edes sen viimeisinä vuosina.

Opposition tehtävänä on jouduttaa hallinnon vaikeuksia parhaansa mukaan.

– Tulee aika, jolloin voimme lähteä kaduille ja vaatia muutosta, Milov sanoo.

Navalnyn muistomerkki Vilnassa.
Anastasija Ševtšenko järjesti helmikuun lopussa muistotilaisuuden Aleksei Navalnyin ja vuonna 2015 murhatun Boris Nemtsovin muistoksi Venäjän suurlähetystön edessä. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Mitä ajattelet Venäjän opposition mahdollisuuksista kaataa Putinin hallinto?