Ihminen putosi kerrostalon parvekkeelta Kangasalla – poliisi tutkii tapausta

Putoaminen tapahtui Hotelli Kuohun kanssa samassa kiinteistössä olevasta yksityisasunnosta Kangasalla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Kerrostalo
Poliisi ei vielä tiedä onko parvekkeelta pudonnut henkilö tippunut vahingossa vai liittyykö tilanteeseen rikosta. Kuva: Marjut Suomi / Yle
  • Emma Hinkula

Ihminen putosi ylimmän kerroksen parvekkeelta toisen kerroksen välitasanteelle Hotelli Kuohussa samassa rakennuksessa sijaitsevasta yksityisasunnosta Kangasalla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Pelastuslaitos evakuoi pudonneen alas nostolavayksiköllä.

Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Markus Antila kertoo, että poliisi tutkii asiaa. Antilan mukaan poliisi ei vielä tiedä onko parvekkeelta pudonnut henkilö tippunut vahingossa vai liittyykö tilanteeseen rikosta.

– Esitutkinta on niin varhaisessa vaiheessa, ettemme voi poissulkea mitään tutkintalinjaa.

Antila kertoo, että hasunnossa oli tippumisen aikana myös muita henkilöitä, joita poliisi aikoo kuulla tämän päivän aikana. Parvekkeelta pudonneen henkilön tilasta Antila ei osannut kertoa vielä mitään.

– Aamupäivän aikana saamme tietoja terveydenhuollon puolelta. Tällä hetkellä meillä on kovin vähän tietoa tapahtuneesta.

Korjaus 5.3.2024 kello 12.22: Jutussa mainittiin aiemmin virheellisesti, että henkilö putosi Hotelli Kuohun parvekkeelta. Todellisuudessa henkilö putosi samassa kiinteistössä olevan yksityisasunnon parvekkeelta.