BRYSSEL Tarve tukea Ukrainaa on herättänyt EU:n huomaamaan puolustuskapasiteettinsa heikon tilan. EU-komissio julkisti tänään tiistaina puolustusteollisuusstrategian, jolla on tarkoitus parantaa EU:n valmiutta ja saada jäsenmaat investoimaan puolustukseen.
EU:n ongelmana on, että jäsenmaat tekevät puolustushankintojaan omin päin ja useimmiten Euroopan ulkopuolelta, Yhdysvalloista. Ukrainan sodan jälkeen varastoja on täydennetty niin, että kolme neljäsosaa sotatarvikkeista on hankittu EU:n ulkopuolelta. Tähän halutaan muutos.
Tavoitteena on nyt, että jäsenmaat tekevät vähintään puolet puolustusbudjettiensa hankinnoista EU:n sisältä vuoteen 2030 mennessä. Tästä viiden vuoden kuluttua vaatimus kiristyy 60 prosenttiin.
Lisäksi jäsenmaita kannustetaan yhteisiin hankintoihin ja kilpailuttamaan valmistajia yhdessä.
Hankkeita vauhdittamaan EU:n budjetista on luvassa 1,5 miljardia euroa.
Komissio korostaa, että sen tehtävä on kannustaa yhteistyöhön ja tuoda esiin mahdollisuuksia. Komissio ei ryhdy esimerkiksi ostamaan aseita, eivätkä sitä edes EU:n perussopimukset sallisi.
EU:n budjetista ei hankita aseita eikä puolustusteollisuutta rahoiteta suoraan. Jäsenmaat tekevät itsenäisesti päätökset puolustukseen satsaamisesta.
EU lupasi esimerkiksi viime keväänä toimittaa Ukrainaan miljoona ammusta vuoden sisällä. Aikataulusta ollaan pahasti jäljessä.
Strategian laatimisesta vastannut komissaari Thierry Breton kertoi, että eri toimia tehostamalla kymmenessä kuukaudessa ammuskapasiteetti tuplaantui ja tuplaantuu jälleen ensi vuonna.
Ongelma ei ole enää niinkään tehtaissa, vaan jarruna on jäsenmaiden pitkien tilausten puute. Se estää tehtaita investoimasta.
Rahaa toivotaan Euroopan investointipankilta
Komissio pyytää Euroopan investointipankkia muuttamaan lainauspolitiikkaansa niin, että myös puolustus voisi saada pankin rahoitusta.
Puolustusteollisuus halutaan muutenkin samalle viivalle kuin muu teollisuus, jotta se pääsisi paremmin pankkien ja sijoittajien puheille. Sijoittaja voisi myös arvioida puolustusteollisuutta samoilla ympäristöön liittyvillä kestävyyskriteereillä kuin muita aloja.
Ukraina on otettu läheisesti strategiaan mukaan. Kiovaan perustetaan innovaatiotoimisto eurooppalaisen ja ukrainalaisen teollisuuden kohtaamispaikaksi, koska Ukrainan on tärkeä kehittää omaa aseistusta.
Lisäksi Ukraina pääsee osallistumaan EU:n puolustusteollisuutta tukeviin ohjelmiin.