Kaksi henkilöä loukkaantui kerrostalon huoneistopalossa Helsingin Konalassa tänään varhain torstaiaamuna.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Hilapellontien kohteeseen noin kello 4.40. Palava huoneisto sijaitsi kolmikerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa.
Asunnon kaksi henkilöä olivat päässeet jo ulos asunnosta, mutta molemmat olivat loukkaantuneet.
Helsingin pelastuslaitoksen mukaan toinen heistä, nuori poika, oli saanut palovammoja jalkoihinsa. Toinen taas oli loukkaantunut hypättyään asunnon parvekkeelta kolmannesta kerroksesta maahan.
Molemmat loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan.
– Harvemmin huoneistopaloista pelastautuneet ehtivät saada kunnon palovammoja. Yleensä henkilövahingot rajoittuvat savun hengittämiseen. Ja harvemmin joudutaan pelastautumaan parvekkeelta hyppäämällä, sanoo päivystävä palomestari Ville Estlander.
Pelastuslaitos sai sammutettua palon nopeasti, mutta runsaiden savuvahinkojen vuoksi asunto jäi asuinkelvottomaan kuntoon.
Savu ehti levitä myös asunnon naapurihuoneistoihin. Pelastuslaitoksella ei vielä ollut tiedossa, jäivätkö naapuriasunnot asuttavaan kuntoon.
Asunnoistaan poistuneet naapurit pääsivät viereisen talon rappukäytävään suojaan sammutustöiden ajaksi.
Savutuuletus jatkuu kohteessa. Poliisi selvittää palon syttymissyytä.
Kohteessa oli yhteensä kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä, neljä ensihoidon yksikköä, poliisi sekä sosiaalikriisipäivystyksen työntekijöitä.