Elokapinan mielenilmaus pysäytti jälleen kairaustyöt Viiankiaavalla

Paikalla on 30 mielenosoittajaa, joista osa on kiinnittäytynyt porauslaitteisiin.

Ilmakuva Sodankylän Viiankiaavasta talvella. Lumista aukeaa, metsää, aurinko pilkistää pilvien raosta.
Sodankylän Viiankiaapa. Kuva helmikuulta 2023. Kuva: Juuso Stoor / Yle
  • Pirkko Kukko-Liedes

Ympäristöliike Elokapina kertoo jälleen pysäyttäneensä kaivosyhtiö Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy:n koeporaukset Viiankiaavan luonnonsuojelualueella Sodankylässä.

Elokapinan mukaan alueella on on 30 mielenosoittajaa, joista 13 on lukittautunut porauslaitteisiin. Liike kertoo tiedotteessaan, että paikalle on lisäksi pystytetty telttasauna.

Elokapina vaatii, että Viiankiaapa on välittömästi rauhoitettava kaikelta kaivostoiminnalta ja malminetsinnältä eli AA Sakatti Mining Oy:n on lopetettava koeporaukset alueella ja luovuttava kaivoshankkeesta.

Sakatti Miningin toimitusjohtaja Pertti Lamberg vahvistaa, että malminetsintäalueella on meneillään mielenilmaus.

Paikalla on nyt poliisi. Lambergin saaman tiedon mukaan poliisi on ottanut kiinni kaksi mielenosoittajaa.

Lamberg sanoo mielenosoittajien tulleen kairausalueelle aidoista välittämättä. Myöskään kairauskoneen suojaverkotus ei ole estänyt mielenosoittajia kiinnittymästä porauslaitteeseen.

Iso nikkeli-, kupari- ja platinaesiintymä

Sakatti Mining on jo vuosia tutkinut Sakatin malmiesiintymää. Toimitusjohtaja Pertti Lamberg kertoo, että vuonna 2009 löydetyssä korkeapitoisessa esiintymässä on nikkeliä, kuparia ja platinaa sekä kobolttia, kultaa ja hopeaa.

Sakatin esiintymä sijaitsee 15 kilometriä Sodankylästä pohjoiseen. Alue on osittain Viiankiaavan soidensuojelualueella, joka on myös Natura 2000 -alue.

Tämän talven koeporaukset alueella loppuvat ensi perjantaina.

Koeporaus on keskeytetty 24 kertaa

Elokapina kertoo, että Viiankiaavan innoittamana tehdyssä Suojellaan suojelualueet -kansalaisaloitteessa esitetään luonnonsuojelulakia, kaivoslakia ja erämaalakia muutettavaksi siten, että luonnonsuojelualueet rajataan malminetsinnän, kullanhuuhdonnan ja kaivosvarausten ulkopuolelle. Tavoitteena on turvata pysyvästi luonnonsuojelualueiden säilyminen.

Elokapina ja Metsäliike ovat pysäyttäneet Viiankiaavan koeporauksia säännöllisesti viime joulukuusta lähtien. Edellisen mielenilmauksen Elokapina järjesti kuluneen viikon maanantaina. Tämän päivän mielenosoitus on 24. kerta, kun koeporaukset pysäytettiin, Elokapina kertoo tiedotteessaan.