Pirjo Tuominen on kirjoittanut uransa aikana yli puolen sataa kirjaa. Hän ei edes itse tiedä tarkkaa lukumäärää. Se ei ole tärkeää.
Nyt olohuoneen pöydällä on kuitenkin vihoviimeinen romaani. Ensi viikon maanantaina ilmestyvä kirja jää Tuomisen viimeiseksi. 85-vuotiaana voi jo jäädä eläkkeelle kirjailijanakin.
Kirjoittamiselle täytyi laittaa lopullinen piste, sillä näköhermoa vaurioittava glaukooma on tehnyt tietokoneruudun tuijottamisesta raskasta.
Muuten Tuominen on hyväkuntoinen. Kuten ovat yhä useammat iäkkäät ihmiset. Monien tutkimusten mukaan koko vanhuuden käsite täytyisi uudistaa.
Juuri tästä väestönosasta kertoo myös Tuomisen Kurtturuusut – hyvinvoivista ja virkeistä vanhuksista.
Itsensä tyrkyttäminen ei luonnistu
Pirjo Tuominen tunnetaan ennen kaikkea historiallisten romaanien kirjoittajana. Hän on tutkinut ja kirjoittanut romaaneja eri vuosisadoilta. Viimeisessä romaanissaan Tuominen päätti poiketa tutusta. Hän kirjoitti nykyajasta ja elämänvaiheesta, joka on hänelle tuttua.
Kurtturuusut (Tammi) kertoo neljän iäkkään naisen elämästä ja ystävyydestä. He elävät täysipainoista elämää, eivätkä ole heittäneet kirvestä kaivoon seuranhaun suhteenkaan. Päinvastoin, kukin etsii seuralaista tavallaan – jopa Tinderiä muistuttavan palvelun avulla.
– Ajattelin tämän romaanin kohdalla, että jos heittäytyisinkin rennoksi ja kirjoittaisin minun ikäpolveni näkökulmasta. Kertoisin myös nuoremmille, millaista tämä senioriaika on.
Historiallisia romaaneja varten Tuominen joutui tekemään valtavasti taustatutkimusta. Myös uusin romaani vaati perehtymistä. Tuomisen oli mentävä kokeilemaan, miten ikäihmisille suunnatut seuranhakupalvelut toimivat netissä.
– Menestys oli huono. Olen tanssilavakulttuurin kasvatti. Silloin piti olla vaikeasti tavoiteltavan ja jopa koppavan näköinen. Siksi itsensä mainostaminen tai tyrkyttäminen ei vain luonnistunut, Tuominen nauraa.
Vanhuksista puhutaan taakkana
Kurtturuusut kuvaa, miten läheisyyden tarve ei katoa vanhanakaan. Ystävyys on tärkeää, mutta hahmot haikailevat silti seuralaista, jonka kanssa voisi jakaa arkea, käydä kulttuuririennoissa ja matkoilla.
Kirjan sivuille on myös ujutettu kritiikkiä, miten yksipuolisesti vanhuusikä nähdään. Mediassa vanhuksista puhutaan enimmäkseen taakkana ja huolenaiheena. Heidät sivuutetaan, ikään kuin vanhoilla ihmisillä ei olisi enää mitään annettavaa tai merkitystä yhteiskunnalle.
– Negatiivisuus aiheuttaa sellaista laajaa yhteiskunnallista pelkoa vanhuutta kohtaan sekä nuorille että vanhoille. Se on ikävää, sillä ainakin minä olen kokenut eläkevuodet elämäni parhaana aikana.
Enemmän duunari kuin suuri taiteilija
Pirjo Tuominen on ehtinyt olla eläkkeellä jo kolmisenkymmentä vuotta.
Vasta eläkkeellä hän ryhtyi kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Siihen asti romaanit syntyivät päivätyön ohessa.
Ekonomikoulutuksen saanut Tuominen on työskennellyt muun muassa mainosalalla, tiedotuksessa ja paikallisradion toimitusjohtajana. Tuominen ei itsekään ymmärrä, miten hänellä riitti aikaa paksujen romaanien kirjoittamiseen. Töiden lisäksi oli myös huolehdittava lapsista ja kodista.
– Työpaikalla moni yllättyi, kun törmäsi minun kirjoittamaan kirjaan. En pitänyt kirjoittamisesta suurta meteliä.
Tuominen ei ole koskaan varsinaisesti mieltänyt itseään kirjailijaksi.
– Usein ajatellaan, että kirjailija on sellainen suuri luova taiteilija. Sellainen en ole. Olen enemmän duunari, jos näin voi sanoa.
Tuominen ei koskaan tuntenut kuuluvansa kirjallisuuspiireihin. Osaltaan siihen on vaikuttanut, että historiallisiin viihderomaaneihin suhtauduttiin niin pitkään nihkeästi. Vasta viime vuosikymmenien aikana niitä on ryhdytty pitämään omana tyylilajinaan.
– Yhä edelleen on vain muutama kriitikko, joka tuntee tämän tyylilajin ja osaa kirjoittaa asiantuntevasti. Usein historialliset romaanit sivuutetaan.
Tästä huolimatta Tuomisen kirjoilla on riittänyt lukijoita. Viime vuosina suosio on kasvanut huimasti ja hän on saanut uusia lukijoita, kiitos äänikirjojen. Kuunteluaikapalveluihin on lisätty Tuomisen uusien romaanien lisäksi myös vanhempaa tuotantoa.
– Ilman äänikirjoja vanha tuotanto olisi unohtunut tyystin. Ymmärrän kuitenkin hyvin myös äänikirjoihin liittyvät korvausongelmat etenkin aloittelevien kirjailijoiden kohdalla.
Aikaa lukemiselle
Tästä lähtien Pirjo Tuomisen päivärutiineihin ei kuulu enää kirjoittaminen.
Vihdoin hänellä on aikaa lukea. Hän kertoo palanneensa uudelleen Keltaisen kirjaston klassikkoteosten pariin.
Eniten hän kuluttaa kuitenkin tietokirjallisuutta. Ennen kaikkea liike-elämään liittyvät teokset kiinnostavat.
– Olen usein yrittänyt sisällyttää romaaneihini myös liiketaloutta ja yrittäjyyttä. Olen kuitenkin pannut merkille, ettei niitä teemoja ole usein havaittu sieltä.
Tällä hetkellä Tuominen odottaa lumen sulamista.
Hän on intohimoinen puutarhanhoitaja. Nurmijärvellä sijaitsevan talon isossa pihassa riittää työtä. Viime kesänä pihaan rakennettu saunarakennus vaatii myös viimeistelyä.
– Olen tottunut tekemään koko ajan jotain. Ehkä nyt eläkkeelle jäätyäni voisin myös ensi töikseni laskea kirjoittamani kirjat.
Lisää aiheesta: