Keväinen maaliskuun alku saa märän käänteen – etenkin lännessä sataa torstaina mojovasti

Jokien vedenpinta nousee ja etenkin Varsinais-Suomessa vesi voi tulvia pelloille.

Autoja liikenteessä.
Lumipeitteen sulaminen voi aiheuttaa paikallisia tulvia. Kuva: Mikko Koski / Yle
  • Kari Ikävalko

Lisääntynyt pilvisyys on tuomassa lähipäiville epävakaista ja mahdollisesti hyvinkin märkää säätä.

Lännestä on lähestymässä viimeistään torstaiaamuun mennessä laaja saderintama, joka kastelee suurimman osaa maata. Lapissa sade tulee lumena, muualla maassa räntänä ja vetenä.

Maaliskuun kuiva alku on muuttumassa eteläosissa maata märäksi. Vettä sataa torstaina etenkin lännessä melko runsaasti, enimmillään lähemmäs sentin.

Vesisade saa jokien pinnat nousemaan. Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan vedenpinnat voivat nousta maaliskuun alun huippuja korkeammalle ja vesi voi tulvia osin myös pelloilla etenkin Varsinais-Suomessa.

Yöpakkaset väistyvät suurimmasta osasta maata ja nollaraja nousee päivällä Oulun korkeudelle.

– Lämpötila on plussan puolella myös yöllä, joten lauha ja kostea sää sulattaa vauhdilla lumipeitettä, sanoo Ylen meteorologi Nina Karusto.

Epävakainen sää tuo muassaan myös melko voimakkaita tuulia.

Kuvassa on sääkartat keskiviikkopäivälle ja -illalle sekä torstaipäivälle.
Lännestä saapuu lähes koko maan kattava sadealue torstaiksi maahan. Kuva: Nina Karusto/Yle

Torstain sateet voivat jatkua myös perjantaina. Tosin sekaan saattaa maan keskiosiin mahtua selkeitä ja osin aurinkoisiakin hetkiä.

Sää pysyy Karuston mukaan loppuviikon epävakaisena, mutta sateiden määrää ja esiintymistä on vielä vaikea tarkemmin ennustaa. Sadetta voi tulla vetenä tai pohjoisessa lumena hyvinkin reippaasti.

Lappia lukuun ottamatta lämpötilat pysyttelevät loppuviikon plussan puolella.

Samoin kuin lumipeitettä, sade pesee katupölyä.