Ammattiliitto Pro on perunut yhden vuorokauden mittaisen poliittisen seisauksen Nokian Renkailla.
Pro vahvistaa asian verkkosivuillaan. Alun perin myös Nokian Renkaiden kaikkien toimipaikkojen piti olla mukana lakossa perjantaina.
Työtaistelutoimien tarkoituksena on vaikuttaa Suomen hallituksen suunnittelemiin työelämän lakimuutoksiin.
Peruutus tuli keskustelujen jälkeen
Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kertoo, että peruutus tehtiin, koska se ei vaikuta työtaisteluihin kokonaisuudessa. Nokian Renkaiden toimihenkilöt vetosivat Malisen mukaan liittoon ja heidän kanssaan keskusteltiin. Päätös tehtiin sen jälkeen.
– Ei kannata tehdä toimenpiteitä, jotka eivät ole vaikuttavia, Malinen kertoo Ylelle.
Asiasta kertoi ensin Iltalehti.
Nokian Renkaiden pääluottamusmies Petri Sorvali kertoi talvilomalta Ylelle, että Nokian Renkailla on tällä hetkellä työrauha. Sorvalin mukaan yrityksessä halutaan nyt neuvotella.
– Neuvotteluteitse pyritään löytää ratkaisua, josta olisi molemmille, sekä työntekijöille että työnantajalle, hyötyä.
Neuvottelut alkavat Sorvalin mukaan maanantaina.
Ammattiliitto Pron päätös ei koske Nokian Renkaiden työntekijöitä, jotka kuuluvat Teollisuusliittoon.
Juttua päivitetty 15.3.2024 klo 18.31: Tarkennettu, että vetoomuksen ammattiliitto Prolle tekivät Nokian Renkaiden toimihenkilöt, eivät teollisuusliittoon kuuluvat työntekijät.