Helvetillinen, epätoivoinen. Kauhun elementtejä.
Näin Krista Launonen kuvailee kuukautta ennen kuin hän alkoi saada hoitoa luuytimen ja veren plasmasolujen syöpään eli myeloomaan.
– Koko ajan tunsin, että minun kehossani on jotakin vakavasti vialla. Oksensin koko ajan. Väsymys ei lähtenyt nukkumalla pois, Launonen kertoo Sean Ricksille Yle Perjantain jaksossa Saanko enää hoitoa?
– Ramppasin terveyskeskuksissa pyytämässä apua. Minulle naureskeltiin, jopa ihan suoraan. Ota tuosta kipulääkeresepti ja vitamiinivalmiste, ja mene nainen kotiin höpöttämästä.
Launonen kertoo olevansa luonteeltaan jämäkkä ja sinnikäs. Hän ei luovuttanut, koska tunsi itsensä hyvin ja tiesi, että kaikki ei ollut kohdallaan, kun hän ei alkanut parantua.
Lopulta hän sai maaniteltua yhden lääkärin kuuntelemaan, ja lääkäri määräsi verikokeet. Se johti sairaalajaksoon, jonka aikana Launonen sai diagnoosin ja hoidot aloitettiin.
Jälkikäteen voidaan sanoa, että oli päivistä kiinni, ettei Launonen kuollut vain siksi, ettei saanut hoitoa ajoissa. Hän uskoo, että pääsi hoitoon siksi, että oli ”hieman tavallista kiukkuisempi” potilas.
– Tuolla on aika paljon ihmisiä, jotka ovat vaikka todella vanhoja tai hauraita tai lapsia, tai jotka eivät muutoin samalla tavalla osaa vaatia hoitoa kuin minä. Se on naamavärkistä kiinni, Launonen lataa.
– Se oli nöyryyttävää, miten minua kohdeltiin. Julminta on ollut se, että minua ei olla kohdattu niin, että olisi katsottu edes silmiin. Ymmärrän, että me potilaat olemme joskus rasittavia, mutta tämä on meidän ainutlaatuinen elämämme.
”Raha menee kuin Molokin kitaan”
Kun Sean Ricks kysyy, pitäisikö potilaiden sitten vain olla hoitoa saadakseen suunnilleen viisi prosenttia kiukkuisempia, terveysoikeuden professori Lasse Lehtosella on selvä vastaus.
– Toivoisin, että meidän terveydenhuoltojärjestelmämme olisi 5–50 prosenttia ystävällisempi ja palvelualttiimpi, siellä päässä se ongelma on, Lehtonen sanoo.
Lehtosta huolestuttaa eritoten järjestelmän tehottomuus. Suomalaisen terveydenhuollon uudistaminen viimeisen 20 vuoden aikana on ollut sarja epäonnistumisia, hän väittää.
– On yritetty parantaa perusterveydenhuoltoa, on puhuttu potilaslähtöisyydestä. Aina uudistukset ovat johtaneet päinvastaiseen tulokseen, kuin mitä on tavoiteltu, Lehtonen sanoo.
Kaiken päälle ryöpsähti koronapandemia, jonka myötä koko terveydenhuoltojärjestelmä väsähti. Euroopassa puhutaan epidemic exhaustionista, eli terveydenhoitohenkilökunta väsyi ja moni vaihtoi alaa.
– Vieläkään ei olla palvelutuotannon tasolla saavutettu pandemiaa edeltävää tasoa, vaikka käytämme terveydenhuoltoon miljarditolkulla enemmän rahaa kuin ennen pandemiaa, Lehtonen jatkaa.
Aikakaudella, jona juuri muusta ei puhutakaan kuin säästämisestä ja leikkaamisesta, terveydenhuoltoon menee koko ajan enemmän ja enemmän rahaa, Lehtonen väittää.
– Ongelma on se, että raha ei muuta palveluksi, jota potilaat tarvitsevat. Raha menee kuin Molokin kitaan ilman, että niillä tuotetaan terveyskeskuskäyntejä tai vaikka syöpähoitoja.
– Järjestelmä on tehoton. Sillä määrällä rahaa saadaan hirveän vähän lääkärissä käyntejä aikaiseksi, Lehtonen summaa.
Katso koko Perjantain jakso Saanko enää hoitoa? perjantaina 15.3. klo 21.05 Yle TV1:llä tai milloin vain Areenassa:
