Viisikymmentä asukasta pääsee Turussa mukaan vaikuttamaan päätöksentekijöihin

Turussa kootaan asukaspaneeli satunnaisotannalla. Paneeliin valitut henkilöt pääsevät ottamaan kantaa Turun palveluihin ja niiden rahoitukseen.

Aura å
Paneeliin valitaan 50 asukasta satunnaisotannalla. Kuva: Arash Matin / Yle
  • Heinimaija Hirvonen

Turussa kootaan asukkaista kansalaispaneelia, joka pääsee vaikuttamaan kaupungin päätöksentekoon.

Kyse on Sitran kuntakokeilusta, johon Turku on valittu yhtenä kuntana mukaan.

– Kansalaispaneelit yhdistävät suoran kansalaisosallistumisen ja puntaroivan demokratian, jossa poliittista päätöksentekoa edeltää yhdenvertainen ja toisia kunnioittava keskustelu, kuvailee pormestari Minna Arve Turun kaupungin tiedotteessa.

Kansalaispaneeliin valitaan 50 turkulaista asukasta satunnaisotannalla. Mukaan lähtevien henkilöiden pitää sitoutua työskentelemään paneelissa vuoden 2025 loppuun saakka.

Kansalaispaneeli käsittelee aiheita tietopohjaisesti ja tuottaa puntaroidun näkökulman päätöksenteon tueksi. Ensimmäisen kerran paneeli kokoontuu huhtikuussa.

Käsiteltävät aiheet päättää maanantaina kokoontuva Turun kaupunginhallitus.

Esityksenä on, että tänä vuonna paneelissa käsitellään lasten ja nuorten palvelujen resurssien kohdentamista. Paneelissa pohditaan muun muassa sitä, pitäisikö lasten ja nuorten palveluihin kohdennettuihin resursseihin tehdä painotusta asuinalueiden välillä.