Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on isännöinyt pyöreän pöydän keskustelua yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä.
Taustalla on viime kesää leimannut rasismikeskustelu. Hallitus teki tuolloin rasismin vastaisen tiedonannon ja sopi muun muassa vuosittaisesta pyöreän pöydän keskustelusta.
Keskusteluun on kutsuttu muun muassa maahanmuuttajajärjestöjen edustajia sekä ihmisoikeustoimijoita.
Tarkoituksena on etsiä konkreettisia ratkaisuja yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.
Kutsutut edustavat tämän vuoden teemoja
Pyöreässä pöydässä keskitytään tällä kertaa työelämään. Läpileikkaavina teemoina ovat nuoret, sukupuolten erot sekä alueelliset erot.
Johtava asiantuntija Katriina Nousiainen valtioneuvoston kansliasta kertoo, että kutsuttavat valikoituivat tämän vuoden teemojen mukaan.
– Nimenomaan työelämän kysymykset, ulkomaalaistataustaisten asema työmarkkinoilla ja siinä vielä erityisesti nuoret ja naiset ovat teemoina.
Myös järjestöjä on painotettu.
– Halusimme synnyttää mahdollisimman monipuolisen keskustelun. Kun käydään ensimmäistä kertaa pääministerin johdolla tätä keskustelua, on todella tärkeää saada vuoropuhelua ulkomaalaistaustaisten yhteisöjen ja järjestöjen sekä päättäjien välillä.
Kutsuun on suhtauduttu Nousiaisen mukaan myönteisesti ja miltei kaikki kutsutut ovat päässeet paikalle. Osallistujia on vajaa 40.
Osallistujalistalla ei näy esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustusta.
– Se johtuu siitä, että meillä on painotuksena enemmänkin rasismi, ja nimenomaan ulkomaalaistaustaisten ja etnisten vähemmistöjen kokema syrjintä ja rasismi työelämässä, Nousiainen sanoo.
Osallistujalistalta puuttuu myös esimerkiksi Suomessa asuvien venäläisten edustus. Nousiainen mukaan valmistelutyöpajoissa oli mukana myös suomenvenäläisiä.
Kaikkia eri vähemmistöjä edustavia järjestöjä ei ole ollut hänen mukaansa mahdollista kutsua.
– Kuitenkin esimerkiksi kattojärjestö Moniheli edustaa aika laajasti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia yhteisöjä.
Nousiainen lisää, että tulevien vuosien teemoja ei olla vielä päätetty.
Tässä on osallistujalista
Osallistujalistan mukaan nämä toimijat ovat mukana:
Akava
Arktiset maahanmuuttajat ry
As-Salam moskeija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Espoon kaupunki
Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO
Fem-R
Finnish Business and Society FiBS ry
Finnish Business Angel Network
Helsingin kaupunki
Ihmisoikeusliitto
Irakin Naisten yhdistys ry.
Jyväskylä yliopisto
Kuntaliitto
Mahdin Nuoret ry
Moniheli ry
Monika Naiset ry
Opetushallitus
Romaniasiain neuvottelukunta RONK
SAK ry
SAKKI ry
Sitra
S-ryhmä
Start-up Refugees
STTK ry
Suomen Romaniyhdistys ry
Suomen somalialaisten liitto ry
Suomen Yrittäjät
SYL ry
Tasa-arvoministeri Sanni Grahn-Laasonen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Vantaan kaupunki
Väestöliitto
Yeesi ry / Muudi -hanke
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman
Yhteiset Lapsemme ry
Osallistujalistalla oli aiemmin myös Movement ry, mutta sen edustus ei ole ollut paikalla.