Pori Energian myymisestä vaaditaan kansanäänestystä.
Liike Nytin paikallisyhdistyksen puheenjohtajan Kimmo Kalliomäen alulle pistämään kuntalaisaloitteeseen oli kertynyt tiistai-iltapäivään mennessä 368 allekirjoitusta.
Kuntalain mukaan neljä prosenttia kunnan 15 vuotta täyttäneistä asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Tämän jälkeen valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko kansanäänestys vai ei.
Porissa neljän prosentin raja on vielä kohtuullisen kaukana. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 neljä prosenttia porilaisista yli 15-vuotiaista tarkoitti 2 879 ihmistä.
Lähes kaikki puolueet sitoutuneet selvittämään myyntiä
Kaikki Porin kaupunginvaltuustossa edustetut puolueet pientä Liike Nytin valtuustoryhmää lukuun ottamatta ovat sitoutuneet siihen, että Pori Energian vähemmistöosuudelle aletaan etsiä ostajaa.
Myynnistä saatavat tulot voitaisiin käyttää osittain investointiohjelmaan. Kaupunginjohtaja Lauri Inna suunnittelee, että loput pääomat rahastoitaisiin tuottamaan kaupungille tulovirtaa myös jatkossa.
Tällä hetkellä Porin kaupunki omistaa kaikki Pori Energian osakkeet.
Monet puolueet ovat korostaneet, että ne ovat sitoutuneet vasta myyntiselvitykseen, eivät varsinaiseen myymiseen. Poliitikkojen suhtautuminen riippuu muun muassa energiayhtiön osakkeista saatavasta hinnasta.