Kun Kyllä isä osaa -sarja alkoi vuonna 1994, näyttelijä Tom Lindholmista tuli koko kansalle tuttu kasvo.
Samaan aikaan Lindholm kuului teatteriporukkaan, joka kunnosti Tampereen Tullikamarin aukion liepeillä sijaitsevaa vanhaa viljamakasiinia teatteriksi.
– Taisin tajuta, että olen jonkin sortin julkkis, kun olin keräämässä jättöpuuta yhdeltä roskalavalta. Oli torstaiaamu, ja Kyllä isä osaa tuli aina keskiviikkoiltaisin. Yksi vanha rouva ei uskonut silmiään, kun televisiosta tuttu näyttelijä oli seuraavana päivänä kerrostalon pihassa roskakatosta tonkimassa.
Lindholm kunnosti taloa minkä näyttelijän töiltään ehti toteuttaakseen unelmaansa elävästä omaehtoisen kulttuurin satamasta. Tänä päivänä kulttuuritalo elää ja voi hyvin – kuin myös perhekomedia Kyllä isä osaa.
Nyt, 30 vuoden jälkeen perheen tarina saa jatkoa, kun Kyllä isä osaa -elokuva saa ensi-iltansa 28. maaliskuuta.
Elokuvaan on saatu mukaan perheen koko alkuperäinen näyttelijäkaarti, johon kuuluvat isä (Tom Lindholm), äiti (Tuija Ernamo) sekä lapset Jonna (Maiju Jokinen) ja Jussi (Jarno Jokinen).
Elokuvaa on käsikirjoittanut Outi Keskevaari sekä sarjan alkuperäinen ohjaaja-käsikirjoittaja Pekka Lepikkö. Elokuvan on ohjannut Panu Raipia.
Elokuva pohjautuu vuosina 1994–1995 Tv2:ssa nähtyyn samannimiseen tv-sarjaan, joka on edelleen nähtävissä Yle Areenassa.
Kyllä Isä osaa -sarjan aiheissa toistuvat isän toilailut, taloushuolet ja talon remonttitarpeet.
– Isä saa jonkun pähkähullun idean ja muu perhe jää vähän empimään. Sitten kohta koko perhe on jo juonessa mukana.
Tarinan perhe pitää yhtä, oli tilanne mikä tahansa.
– Ei sarjassa mitenkään voivoteltu, että perheellä ei ollut varaa. Sitä varten keksittiin jotain ratkaisuksi.
Sarja ei ole jäänyt katsojilta unholaan. Perheen kommellukset trendaavat parhaillaan somessa huulisynkattuina klippeinä.
Juronnäköisiä talonpoikaistuoleja
Tampereen Telakan terassin värikkäät sähkökaapelikelat odottavat vielä pääsyä kevätaurinkoon. Talon sisällä lounasravintola täyttyy vähitellen nälkäisistä asiakkaista. Hämärässä valaistuksessa pulppuaa iloinen keskustelu.
On vaikea kuvitella sama paikka vetoisaksi varastoksi täynnä pulunjätöksiä ja autonrenkaita, mitä se oli 30 vuotta sitten remontin alkaessa.
– Talossa ei ollut sähköä, ilmastointia tai lämmitystä. Kunnostaminen oli työlästä, kun kaikki nämä täytyi taloon rakentaa ja asentaa, Lindholm muistelee.
Harva ruokailija tulee ajatelleeksi, että heidän takamuksiensa alla on Tom Lindholmin omin käsin nikkaroitu talonpoikaistuoli.
– Vuosien varrella nikkaroituja tuoleja on tullut tehtyä lähes 300, Lindholm paljastaa.
Tuolien valmistus alkoi Lindholmin mukaan käytännön syistä: rakennuksen kalteva lattia hajotti tuolit liitoksistaan, ja niiden uusiminen olisi ollut taloudellisesti kannattamatonta. Lindholm päätti suunnitella tuolin, joka kestäisi vinon painopisteen.
Tuolit on valmistettu koivuvanerista ja leikattu muotoon pistosahalla. Lindholmin valmistamat tuolit ovat olleet yhtäjaksoisesti käytössä 23 vuotta.
– Nyt olen saanut palautetta, että ne ovat liian matalia, ja olen ottanut harrastukseksi tuolien korotuksen. 48 kappaletta on jo valmiina, mutta syksyyn mennessä pitäisi korottaa ja maalata loput 52, Lindholm naureskelee.
Kestävää kulttuuria
Kulttuuritalo Telakka sai alkunsa, kun kolme tamperelaista teatteriryhmää yhdistI voimansa ja alkoi etsiä yhteistä ja pysyvää teatteritilaa. Tarkoitukseen sopiva viljamakasiinirakennus löytyi joulupäivänä 1994.
– Palopäällikkö kutsui tätä projektia himmeliksi. Eräänä päivänä hän soitti taas, mutta tällä kertaa hän pyysikin, että voisiko hän viedä hollantilaisia vierailevia palomiehiä Telakan saunaan. Kuulimme, että palopäällikkö oli pontevana esitellyt rakennusta seuralaisilleen. Se toi meille varmistuksen, että unelma teatterista ei jäisi ainakaan kiinni byrokratian rattaista, Lindholm muistelee.
Kulttuuritalon kunnostustyö ei olisi ollut mahdollista ilman lukuisten ihmisten talkooapua.
– Joku saattoi tulla yhdeksi päiväksi laittamaan villoja ja toinen taas tulla työmaalle viikkokausiksi. Vapaaehtoisia oli aina rakennusammattilaisista akateemikoihin ja opiskelijoihin.
Remontointi tehtiin kerätystä jätepuusta ja työmailta saaduista lahjoituksista. Puutavaraa piti alati roudata ja jatkojalostaa.
Lopputulokseksi syntyi omavarainen kulttuurin satama, jossa voi nykyään kokea elävää musiikkia, näyttämötaiteen kantaesityksiä ja jopa turvesaunoa.
– Olen vasta viime vuosien aikana ymmärtänyt, että olen saanut tehdä näyttelijän ammatissa kaiken, mitä olen aina halunnut ja paljon enemmän. Sen lisäksi olen ollut rakentamassa kulttuuritaloa, joka fyysisesti toivottavasti jää seuraavaksi sadaksi vuodeksi tähän.
Tom Lindholm Puoli seitsemän -ohjelman vieraana 25.3.2024: