Ottelua seurattiin hetki hetkeltä tässä artikkelissa.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva myönsi ottelun jälkeen tylyn tilanteen: Wales onnistui pelaamaan juuri niin kuin Suomi odottikin.
– Tulostaulu kertoo sen: neljä omiin ja yksi saatiin tehtyä. Se ei riittänyt mihinkään.
Jaksojen alut olivat Suomelle katastrofaaliset, eikä Suomi saanut riittävästi vaarallisia maalintekopaikkoja. Wales puolusti tehokkaasti, eikä Kanerva osannut sanoa, mikä Suomen pelissä olisi voinut toimia Walesia vastaan.
– He osoittivat paremmuutensa jo yksilötasollakin. Walesin pelaajat pelaavat kovissa sarjoissa, ja tiesimme, että meiltä vaaditaan nappipeli. Siihen emme valitettavasti päässeet, Kanerva sanoi ja totesi, ettei Walesin peli ollut millään lailla yllätys.
– He pelasivat juuri niin kuin olimme skoutanneetkin. He pyrkivät mahdollisuuksien mukaan selustaan ja luomaan painetta.
Suomi epäonnistui Kanervan mukaan myös oman boksin puolustamisessa. Pelaajat hävisivät pääpallot sekä epäonnistuivat vartioinnissa, ja Wales pääsi rankaisemaan.
Ensi tiistaina Suomi pelaa maaottelun Viroa vastaan, joka hävisi oman EM-karsintajatko-ottelunsa Puolalle 1–5. Joukkue yrittää pestä kasvonsa tässä ottelussa ja aloittaa samalla valmistautumisen Kansojen liigan otteluihin.
– Totta kai haluamme kotiyleisön edessä näyttää ja nostaa tasoa. Uskon, että haluamme pelaajien kanssa palata voittojen tielle.
Pukki mietti maajoukkueuran jatkoa
Suomen maalintekijänä ottelussa oli jälleen kerran tuttu nimi: Teemu Pukki. Pukki oli ottelun jälkeen niin pettynyt, ettei pystynyt kunnolla analysoimaan ottelua. Hän totesi kuitenkin suoraan, että Suomi jäi Walesin jalkoihin ja kotijoukkue oli tällä kertaa parempi.
Pukki myönsi, että hän oli jo pohtinut lopettavansa maajoukkueuransa.
– Jossain vaiheessa mietin, olisivatko nämä karsinnat viimeiset, mutta kyllä on vielä paloa. Olen mukana Kansojen liigassa, jos vain valitaan. On niin iso kunnia edustaa Suomea. Toivottavasti saadaan sieltä hyvät pelit ja päästään uuteen nousuun Suomi-futiksen kanssa, Pukki sanoi.
Samoilla linjoilla oli myös joukkueen kapteeni Lukas Hradecky. Bundesliigassa upeaa kautta pelaava maalivahti olisi mielellään halunnut pelata EM-kisoja Saksassa.
– Suolaa vielä haavoihin, mutta ihan sama missä ne kisat pelataan. Olen kuitenkin ylpeä ja otettu, että olen saanut edustaa Suomea kerran kisoissa. Toivottavasti minut otetaan uudestaankin mukaan.
Hradeckyn mielestä Suomi oli liian vaaraton hyökkäyspäässä, ja vaikka joukkue oli harjoitellut erikoistilannemaaleja, pallo pomppi tällä kertaa vastustajalle.
– Jonkin verran liian tyly tulos. Emme me noin huonoja olleet, mutta parempi joukkue meni jatkoon, Hradecky sanoi ja vakuutti, etteivät häntä hetkauttaneet vastustajan salamamaalit.
– Jatkoimme ja uskoimme. Kaikkemme yritimme, mitään halua tai muuta ei voida kritisoida. Jalkapallo on raaka peli ja tänään parempi joukkue voitti. Tällä kertaa tämä riitti tähän, nyt kohti uusia unelmia.
Näin ottelu eteni
Ottelu käynnistyi Suomen kannalta katastrofaalisesti, sillä Wales meni jo pelin kolmannella minuutilla 1–0-johtoon. Harry Wilson pelasi itsensä vapaaksi ja laukoi. Lukas Hradecky torjui, mutta David Brooks ehti ensimmäisenä irtopalloon ja laittoi sen tyhjään maaliin volleylla.
Walesin johto-osuman jälkeen Suomella oli muutama hyvä paikka, mutta Danny Wardin vartioima maali pysyi puhtaana. Pallonhallinta oli vahvasti Suomen, mutta Walesin vastahyökkäykset olivat jatkuvasti vaarallisia.
Sen sijaan 38. minuutilla Suomen päässä soi jälleen, kun Wales sai vapaapotkun. Harry Wilson siirsi pienellä jalkapohjakosketuksella pallon Neco Williamsille ja tämän tyylipuhdas potku painoi pallon vastustamattomasti Suomen maalin oikeaan yläkulmaan.
Huuhkajat onnistui tekemään pukukoppimaalin aivan ensimmäisen jakson lopussa. Nikolai Alhon pystysyöttö löysi Joel Pohjanpalon kautta Teemu Pukin, joka kavensi ottelun 1–2:een.
Toisen jakson alku oli Suomelle yhtä surkea kuin ensimmäinenkin. 47. minuutilla Wales iski 3–1-maalin Miro Tenhon rikkeestä aiheutuneesta sivuvapaapotkusta. Pääpallo kimposi David Brooksille, jonka laukaus epäonnistui, mutta pallo pomppi Brennan Johnsonille takatolpalle. Johnson ohjasi pallon tyhjiin.
Ottelun 79. minuutilla Ben Davies sai erikoistilanteesta pallon neljännen kerran Hradeckyn selän taakse, mutta se hylättiin VAR-tarkastelun jälkeen paitsiona, koska paitsioasemassa ollut Wales-pelaaja häiritsi Hradeckyn torjuntayritystä.
Seitsemää minuuttia myöhemmin Daniel James vei pallon Miro Tenholta, ohitti Hradeckyn ja siirsi Walesin hyväksytysti 4–1-johtoon.