Kristiinankaupungin pahoinpitelyistä vuoden vankeustuomio – yksi uhreista sai vaikean aivovamman

Mies pahoinpiteli useita henkilöitä Kristiinankaupungissa vuosina 2020-2021. Vaikean aivovamman saanut uhri on valittanut tuomiosta.

Autoja ajaa oikeustalon edustalla olevalla tiellä.
Kuva: Kim Blåfield / Yle
  • Merja Siirilä

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut kristiinankaupunkilaisen miehen vuoden ehdolliseen vankeuteen kolmesta pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä sekä törkeästä vammantuottamuksesta. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Mies pahoinpiteli useita henkilöitä Kristiinankaupungissa lokakuussa 2020 ja tammikuussa 2021.

Syytteet vahingonteosta ja haitanteosta virkamiehelle hylättiin.

Mies velvoitettiin lisäksi korvaamaan uhrien asianajokuluja ja yhdelle uhreista reilut 31 000 euroa.

Vaikean aivovamman saanut uhri on ilmaissut tyytymättömyytensä koko tuomioon.

Ei erityistä riitatilannetta

Käräjäoikeuden mukaan vakavimmassa pahoinpitelyssä, tammikuussa 2021, pahoinpitelijä oli yllättäen lähestynyt uhria ja lyönyt tätä nyrkillä pään alueelle niin voimakkaasti, että uhri oli lyönnin seurauksena kaatunut ja lyönyt päänsä kiviseinään.

Osapuolten välillä ei ollut erityistä riitatilannetta ennen pahoinpitelyä. Kumpikin osapuoli oli tapahtuma-aikaan ollut voimakkaassa humalatilassa.

Uhrille oli syntynyt pahoinpitelyn seurauksena leikkaushoitoa vaatinut kallonsisäinen aivoverenvuoto. Lääkärinlausunnon mukaan uhrin saama aivovamma oli vaikeusasteeltaan vaikea, ja se on ollut jopa henkeä uhkaava.

Vaikea aivovamma on jättänyt uhrille toimintakykyyn pysyviä puutteita, eikä hän esimerkiksi enää selviydy omatoimisesti asumisesta tai päivittäisistä toimista.

Vastaaja on tunnustanut lyöneensä uhria, mutta pitää lyönnin seurauksena syntynyttä vakavaa vammautumista epätodennäköisenä. Uhri oli jo useita vuosia aikaisemmin kaatunut ja saanut kaatumisista aivovammoja.

Asiassa on riidattomana lähtökohtana johtopäätös, että pahoinpitelijän menettely on pahentanut uhrille jo aikaisemmin syntynyttä pysyvää haittaa.

Asianomistajan korvausvaatimus muun muassa pysyvästä haitasta ja terveydenhoitoon ja kuntoutukseen liittyvistä kuluista oli yli 103 000 euroa.