Kajaanin ammattikorkeakoulun hakijamäärät ovat jälleen korkealla. Kajaanin ammattikorkeakouluun (KAMK) haki 1 360 ensisijaista hakijaa ja kaikkiaan hakijoita oli 4 965.
KAMKin kaikkien hakijoiden määrä kasvoi edellisvuodesta yli 1 600 hakijalla, viime vuonna luku oli vajaa 3 300.
Viime syksynä uutisoitiin kuinka Kajaanin AMK:n hakijamäärät räjähtivät, koska tuhannet aasialaiset halusivat Kainuuseen. Tuolloin myös valtakunnallisesti ammattikorkeakoulujen hakijamäärät kasvoivat, erityisesti vieraskielisillä linjoilla.
Epäilyksiä esitettiin siitä, että Suomen järjestelmää käytettiin väärin Schengen-alueelle pääsemiseksi.
– Selvitimme sitä ammattikorkeakoulujen kesken ja siinä vertailussa Kajaanissa ilmiö ei näytellyt millään muotoa merkittävää osiota. Kyllä meille hakeuduttiin oikeasti opintojen perään, sanoo rehtori Matti Sarén.
Saren kertoo, että Kajaanin ammattikorkeakoulun aasialaisista amk-tutkinto Global Business Management-ohjelman osallistujista muutaman prosentin edistyminen on ollut heikkoa. Valtaosa lukukausimaksun maksaneista etenee suunnitellusti.
Tänä keväänä suosituin hakukohde oli Datasta tekoälyyn insinööri (AMK) monimuotokoulutus, joka keräsi 519 hakijaa, joista ensisijaiseksi hakukohteekseen koulutuksen sijoitti 122. Toiseksi suosituin hakukohde oli sosionomi (AMK) monimuotokoulutus 501 hakijalla.
Koulutus keräisi suurimman määrän ensisijaisia hakijoita, joita oli 158. Ensimmäistä kertaa haussa ollut ensihoitajan monimuotokoulutus keräsi 500 hakijaa ja ensisijaiseksi hakukohteekseen koulutuksen sijoitti 156.
Tämän keväisiä poikkeuksellisen vetovoimaisia koulutuksia tarkastellessa Sarenista nousee esille, että yhteisvalinnassa oli pääasiassa suomenkielisiä koulutusohjelmia.
– Valtaosa hakijoista on Suomen kansalaisia.