Kun tulemme punaisen maneesin ovesta sisään, Johanna Manninen, 43, ratsastaa ympäri areenaa kypärä päässään upean näköisellä tummalla orilla. Voisi sanoa, että entinen pikajuoksija on saanut jalkojensa alle lisää hevosvoimia.
Manninen istuu ylväänä satulassa, ja hevonen askeltaa maneesin reunojen vierellä. Urheilija ottaa ratsastuksen selvästi vakavissaan, mutta tuntuu myös nauttivan joka sekunnista.
Välillä hän ohjaa isokokoisen eläimen tekemään pienempää ympyrää keskellä areenaa. Hevonen tottelee hyvin ohjausta, mutta ottaa aikansa, että hevonen ja ratsastaja oppivat tuntemaan toisensa. Heidän on päästävä samalle aaltopituudelle ja yhteispelin on toimittava vähintään yhtä saumattomasti kuin Wayne Gretzkyllä ja Jari Kurrilla.
Arvokisojen konkari
Peruutetaan hieman historiaan. Vanhemmiltaan vahvat juoksugeenit perinyt Johanna Manninen oli juniori-iässä pikajuoksun superlahjakkuus. Hän tehtaili tukuittain Suomen ennätyksiä ja juoksi Lapuan Kalevan kisoissa 200 metrin SM-hopeaa jo 15-vuotiaana.
– Naapuripitäjässä oli kisat, ja se mitali tuli itsellekin aika yllätyksenä. Enemmän olin itse keskittynyt nuorten EM-kisoihin, muistelee Manninen.
Hän ehti juosta neljät nuorten EM-kisat, joista irtosi peräti kuusi henkilökohtaista mitalia.
Vuonna 1996 Manninen valittiin Atlantan olympiakisoihin naisten pikaviestijoukkueeseen vasta 16-vuotiaana. Hän oli silloin nuorin suomalainen kesäolympiaedustaja kautta aikojen.
– Se oli ihan huikeaa. Se oli niin uskomatonta päästä joukkueeseen ja huomata, miten iso tapahtuma se oli.
Aikuisten sarjassa Manninen ehti edustaa Suomea kolmissa olympiakisoissa, viisissä MM-kisoissa sekä kaksissa EM-kisoissa. Edmontonin MM-kisoissa hän juoksi välieräpaikat molemmilla pikamatkoilla. Universiadeissa hän voitti 100 metrillä MM-kultaa.
Mannisella on yhteensä 30 henkilökohtaista aikuisten SM-mitalia pikamatkoilta.
Se taas on vähemmän tunnettu asia, että Manninen on 9-vuotiaasta asti myös ratsastanut. Yleisurheilussa ratsastuksesta oli apua keskivartalolihaksille sekä henkiselle puolelle.
Yleisurheilu-uransa jälkeen Manninen panosti ratsastukseen yhä enemmän. Kolme vuotta sitten hänen päässään alkoi itää uusi hurjempi idea. Hän halusi enemmän.
– Kypsyttelin sitä ajatusta, että olisihan se makeeta kehittyä vielä toisessakin lajissa.
Hän paneutui syvemmälle lajin saloihin ja opiskeli ratsastuksen harrasteohjaajaksi, saaden paljon apua ratsastuksenopettaja Emmi Kivelältä sekä kouluratsastuksen lajivalmentaja Heli-Maija Vehkahdelta. Mutta hän halusi oppia lisää.
Maarit Raiskio ratsasti olympiakuutoseksi
Maarit Raiskio aloitti uransa Porin Ratsastajissa 10-vuotiaana ja kilpaili ensin kenttäratsastuksessa. Hän siirtyi myöhemmin kouluratsastukseen ja on voittanut kaksi nuorten EM-mitalia sekä useita GP-kisoja. Hänen valmentajanaan on toiminut legendaarinen Kyra Kyrklund.
Vuonna 1988 Raiskio sijoittui Soulin olympialaisten kouluratsastuksen joukkuekilpailussa kuudenneksi hevosellaan Nor. Suoritus on vieläkin Suomen paras saavutus olympiakisojen kouluratsastuksen joukkuekilpailussa.
– Mahtava kokemus ja urheilun kannalta varsin menestyksekästä, koska saatiin se pistesija sieltä, Raiskio kertoo.
Olympialaisista Raiskiolle jäi mieleen hauskoja muistoja. Yksi niistä oli tapaaminen Soulin keihäänheiton pronssimitalistin Seppo Rädyn kanssa.
– Kun mentiin kahville, siellä seisoi sellainen valtavan iso mies, joka sanoi, ”ai te olette niitä ratsastajia”, naurahtaa Raiskio.
Raiskio siirtyi omalta uraltaan valmennushommiin ja hänestä on tullut arvostettu valmentaja. 1990-luvun lopulla hän perusti Lohjalle kouluratsastuksen valmennuskeskuksen, Visnydjan. Keskuksessa on maneesi, ulkokenttä ja useampi hehtaari laitumia sekä yli 20 tallipaikkaa.
Ukrainalainen Timantti teki heti vaikutuksen
Maarit Raiskio tapasi Johanna Mannisen ensi kertaa seitsemän vuotta sitten yhteisen koiraharrastuksen kautta. Toki heillä riitti paljon puhuttavaa myös hevosista.
Mannisen onnistui toteuttaa pitkäaikainen haaveensa juuri Raiskion kautta.
Ukrainan Harkovissa on iso 300 hevosen siittola, jonka kanssa Raiskio on tehnyt jo pitkään yhteistyötä.
– Tunnen sen siittolan johtajan, ja kun sota syttyi, hän kysyi, voisinko auttaa ja ottaa viisi hevosta tänne Suomeen.
Yksi hevosista oli kokenut 15-vuotias kilpaori Ser Diamant, eli Timantti, joka on kilpaillut myös kansainvälisissä kisoissa.
– Timantti on kilpaillut Grand Prixia 10-vuotiaasta lähtien ja oli mukana myös EM-kilpailuissa 2021, kertoo Raiskio.
Johanna Manninen tapasi Timantin ensi kertaa viime marraskuussa.
– Se katsoi sieltä korvat hörössä ja teki heti vaikutuksen.
Ja niin vain kävi, että hevonen siirtyi Mannisen perheen omistukseen. Siitä on iloa myös ratsastusta harrastavalle tyttärelle.
Juoksija sai vihdoin huippuhevosen, jolla hän pystyy tavoittelemaan unelmiaan kouluratsastuksessa. Lisäksi Raiskio on luvannut toimia Mannisen valmentajana.
– Ystävyys Maaritin kanssa on tuupannut minua eteenpäin ratsastajan urallani.
Jos meinaa kehittyä, niin kilpailukokemusta on hyvä olla enemmän jommallakummalla, joko ratsastajalla tai hevosella.
– Nyt Johannalla on todella hyvä oppimestari, kuvailee Raiskio hevosta.
Lapsuuden haaveet todeksi
Vaikka Mannisella on pitkäaikainen kokemus ratsastamisesta, niin siirtyminen harrastetasolta kilpailumaailmaan on suuri askel, pikajuoksutaustasta puhumattakaan.
– Melkein helpompi polku olisi varmaan ollut, jos ei olisi pikajuoksija. Kun juoksussa käytetään aika paljon käsiä, niin käteni lähtevät helposti rytmittämään jalkoja. Ratsastuksessa käsien pitää olla ihan paikallaan, kuvailee liikuntatieteiden maisteri Manninen.
Ex-pikajuoksija on vielä aivan seuratason ratsastaja ja kilpaili ensi kerran vasta kaksi vuotta sitten. Häneltä puuttuu ratarutiini. Tavoite on kuitenkin nostaa tasoa niin korkealle kuin rahkeet riittävät.
– Voitto ei ole ollut ensimmäisenä mielessä, vaan se, että oppii, kertoo Manninen.
– Johanna on tosi urheilullinen ja hänellä on hyvä kehonhallinta. Ratsastus on tietysti erilaista, mutta uskon tähän projektiin oikein paljon. Johanna on todella ahkera ja motivoitunut, kertoo valmentaja Raiskio.
Mannisella on edessään kova haaste, sillä ammattilaisellakin kestää vähintään vuoden, että hän pääsee sinuiksi Grand Prix -tasoisen uuden hevosen kanssa.
– Sanoin Maaritille, että kyllä minä olen valmis tekemään töitä ja ennen kaikkea nauttimaan siitä polusta, minkä tämä yhteistyö mahdollistaa.
Ratsastajat voivat kilpailla iäkkäämpinäkin, sillä esimerkiksi Lontoon olympiakisoissa kilpaillut japanilainen kouluratsastaja Hiroshi Hoketsu oli 71-vuotias.
– Ei se kuulu pelkästään nuoruuteen, että saa kilvoitella itsensä kanssa. Kyllä yli nelikymppinenkin saa nauttia tästä, naurahtaa lapsuuden haaveitaan toteuttava Manninen.