Kesänopeusrajoituksiin siirrytään Hämeessä ja Uudellamaalla keskiviikkona, kunhan yöllä pyryttäneet lumet on aurattu

Talvinopeusrajoitukset vaihtuvat kesänopeusrajoituksiin Uudenmaan ely-keskuksen tieverkolla viimeistään torstain aikana.

Työtakkiin ja kypärään pukeutunut henkilö vaihtaa opasteeseen nopeusrajoitusta.
Esimerkiksi monella valtatiellä 80 kilometrin tuntinopeusrajoitukset nousevat 100 kilometrin tuntinopeusrajoituksiin kesäksi. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle
  • Sini Ojanperä

Uudenmaan ely-keskuksen teillä aletaan siirtyä kesänopeuksiin keskiviikkona 3. huhtikuuta.

Uudenmaan elyn liikennejärjestelmäasiantuntija Pekka Hiekkala kertoo, että tällä tietoa urakoitsijat ryhtyvät vaihtamaan nopeusrajoituksia heti, kun tiet on saatu putsattua yölle ennustetun lumisateen jäljiltä. Nopeusrajoitukset opasteisiin vaihtavat samat urakoitsijat, joiden vastuulla on myös teiden talvihoito.

Tarkoitus on, että kesänopeusrajoitukset saadaan Uudenmaan ely-keskuksen tieverkolla paikoilleen viimeistään torstain aikana. Tiellä liikkujan kannattaa edelleen tarkkailla mahdollisia muutoksia kelissä.

– Autoilijan vastuulla on sovittaa ajonopeus vallitseviin olosuhteisiin, liikennejärjestelmäasiantuntija Hiekkala muistuttaa.