Jalasjärven yläasteen viime syksynä alkanut kokeilu palkata koulunuorisotyöntekijä on osoittautunut onnistuneeksi.
– Koulunuorisotyöntekijä on koettu helposti lähestyttäväksi aikuiseksi, joka kuuntelee ja auttaa nuoria, kertoo nuorisotoimen päällikkö Harri Kytölä.
Koulunuorisotyöntekijä puuttuu oppilaiden kokemaan yksinäisyyteen ja kiusaamiseen.
Toimenkuva on osa valtakunnallista avustettua hanketta, jolla vahvistetaan nuorten hyvinvointia ja ehkäistään syrjäytymistä.
– Erityisesti nuorisotyöntekijän koettiin vaikuttaneen kiusaamistilanteiden ennaltaehkäisyyn ja tilanteiden ratkomiseen, nuorten osallisuuden lisäämiseen sekä välituntitoiminnan viihtyvyyteen.
Vaikka nuorisotyöntekijällä on omat työskentelytilat ja hän on mukana erilaisissa yhteistoiminnoissa, on pääpaino arkisessa oppilaiden kohtaamisessa.
Kurikassa on jo aiemmin toimittu vuorovaikutuksen ja koulurauhan puolesta julistamalla koulut kännykkävapaiksi.
Kurikkaan ja Jurvaan halutaan oma työntekijä
Jalasjärven yläkoululaiset, henkilökunta ja huoltajat vastasivat loppuvuodesta kyselyyn, joka kartoitti työntekijän tarpeellisuutta.
Kaikkien vastaajaryhmien keskiarvo oli yli 4,3 asteikolla 1-5.
Kokemukset ovat niin rohkaisevia, että Kurikan kouluihin havitellaan kolmea vakituista koulunuorisotyöntekijää, myös Kurikan ja Jurvan yhtenäiskouluihin.
Kurikan vapaa-ajanlautakunta hyväksyi maaliskuussa ehdotuksen palkkauksesta.
Seuraavaksi ehdotus etenee kaupunginhallitukseen ja lisämäärärahan anomiseen.