Satamat aukesivat taas viennille – Turussa suma puretaan parissa viikossa, Uudessakaupungissa odottaa parituhatta autoa

SAK:n polittisten lakkojen vaikutukset näkyvät Naantalin sataman arvion mukaan täysin vasta viikkojen tai kuukausien kuluttua.

hamn
Turun satama. Arkistokuva. Kuva: Arash Matin / Yle
  • Eino Kossila
  • Johanna Lehtola

Varsinais-Suomen satamissa on aloitettu lakkojen aikana syntyneen rahtisuman purku. Hallituksen työelämäpolitiikkaa vastustavat poliittiset lakot päättyivät viime yönä.

Turun Sataman toimitusjohtaja Erik Söderholm arvioi, että lastaus- ja purkusuma saadaan purettua parin viikon kuluessa. Uusia laivoja alkoi saapua satamaan jo viikonloppuna.

– Aamulla kun tulin töihin ja katsoin satama-altaaseen ja hyvältä näyttää, eli satamassa on laivoja, muitakin kuin ruotsinlaivoja. Asiakkaat odottavat tavaraa, Söderholm sanoo.

Hänen mukaansa lakkojen syy ja kesto olivat nyt poikkeukselliset. Poliittiset lakot ovat Söderholmin nelikymmenvuotisen uran aikana harvoin kestäneet niin pitkään kuin nyt.

– Vientiyritysten voi olla vaikeaa selittää tällaista asiakkailleen esimerkiksi Euroopassa. Jos kyse olisi vaikka TES-kiistasta, se voisi olla asiakkaiden helpompaa ymmärtää, Söderholm sanoo.

Naantalissa vaikutukset jatkuvat jopa kuukausia

Naantalin satamassa lakon vaikutukset näkyvät vasta viikkojen tai kuukausien päästä, arvioi operatiivinen päällikkö Hannu Kallio.

– Naantalin satama ei ole konttisatama, vaan tavaramäärät ovat odottaneet kuljetusta varastoissa tai muualla. Poliittisten lakkojen todellisten vaikutusten arviointi on mahdollista vasta viikkojen päästä, Kallio kertoo.

Naantalissa rekkaliikenne on jatkunut lakon aikana normaalisti.

Uudessakaupungissa lähtöä odottelee parituhatta autoa

Uudenkaupungin satamassa on palattu lähes normaaliin liikennöintiin lakkojen jäljiltä. Poliittisten lakkojen takia satamaan on kerääntynyt useita satoja rahtikuljetuksia.

Myöskään Uudenkaupungin satamassa ei käsitellä kontteja.

– Lakko on näkynyt siten, että satamassa odottaa maailmalle pääsyä toistatuhatta uutta autoa. Ne lähtevät Uudestakaupungista tällä viikolla, kertoo Uudenkaupungin Satama Oy:n toimitusjohtaja Teemu Vaahtera.

Uudenkaupungin sataman kautta kulkevat lähes kaikki Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan kuljetukset. Vaahteran mukaan ensimmäiset komponentit lakon takia tuotantonsa seisauttaneelle autotehtaalle lähtevät jo tänään.