Tämän pientaloalueen asukasmäärä Helsingissä voi jopa kaksinkertaistua – asukkaat eivät suunnitelmasta pidä

Kaupunkibulevardiksi suunnitellun Itäväylän molemmin puolin on kaavailtu korkeita kerrostaloja Vartiokylän ympäristössä.

Vartio- ja Mellunkylän omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Jaana Ravantti muistuttaa, että Vartiokylän alue on yksi vanhimmista ja perinteisimmistä pientaloalueista Helsingissä. Video: Matti Myller / Yle
  • Tero Valtanen

Itäväylän varressa sijaitsevan Vartiokylän ympäristöä myllätään melkoisesti, jos Helsingin kaupungin suunnitelmat toteutuvat.

Kaupunkibulevardiksi suunnitellun Itäväylän molemmin puolin on kaavailtu mittavaa asuntorakentamista.

Kaupunkibulevardi on katumainen väylä, jossa kadun varren rakennukset avautuvat kadun suuntaan ja rakennusten kadunvarsikerroksessa on liiketiloja. Rakennusten ja kadun välissä on kävelylle ja pyöräilylle omat kaistansa. Siihen kuuluu olennaisena osana myös raitioliikenne.

Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa siten, että Itäväylän varteen nousee korkeita kerrostaloja ja rakentaminen madaltuu mentäessä kohti pientaloalueita. Alueelta joudutaan kuitenkin myös purkamaan rakennuksia, jotta kaupunkibulevardi toteutuisi.

Helsingin kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski pitää sen rakentamista tärkeänä.

Hänen mukaansa Itäväylän vartta Puotilan metroasemalta Vantaan rajalle halutaan kehittää urbaaniksi kaduksi, jossa jalankulkijan ja pyöräilijän on turvallista ja viihtyisää liikkua, mutta jossa myös raitioliikenne palvelee joukkoliikenteen runkona ja autolla liikkuminen on sujuvaa.

Suunnittelussa siis varaudutaan Itäväylää pitkin kulkevaan pikaraitioliikenteeseen.

– Kyseessä voi olla Itäkeskuksesta Östersundomiin kulkeva uusi raitioyhteys, Vantaan ratikan jatke tai vaikka nämä molemmat, Lehmuskoski selventää.

Liikennettä Itäväylällä Vartiokylän kohdalla.
Kaupunkibulevardiksi suunnitellun Itäväylän molemmin puolin on kaavailtu korkeita kerrostaloja. Kuva: Matti Myller / Yle

Suunnitelman ydinalueelle noin sadan metrin matkalle nousisi 5–8-kerroksisia taloja. Vartiokylän kohdalle rakennettaisiin uusia asuntoja jopa 5 000 asukkaalle, mikä lähes kaksinkertaistaisi Vartiokylän omakotialueen asukasmäärän.

Lehmuskoski korostaa, että Helsinkiin tarvitaan uusia asuntoja ja tämän vuoksi täydennysrakentaminen on tärkeää.

Suunnittelualue, jolle asuntoja tulisi, levittäytyy kokonaisuudessaan Itäväylän molemmille puolille Puotilan metroasemalta koilliseen Itäväylän ja Kallvikintien risteykseen.

Asukkaat vastustavat kaupunkibulevardin rakentamista

Vartio- ja Mellunkylän omakotiyhdistyksen puheenjohtajan Jaana Ravantin mukaan Vartiokylän pientaloalueen asukkaat ovat huolissaan uudesta kaupunkibulevardista.

Ravantti muistuttaa, että Vartiokylän alue on yksi vanhimmista ja perinteisimmistä pientaloalueista Helsingissä.

Alueen vanhimmat talot ovat 1900-luvun alusta ja alueella on paljon rintamamiestaloja.

– Pikaratikan myötä Itäväylää aletaan kutsua ”kaupunkibulevardiksi” ja sen varjolla alueelle suunnitellaan massiivista ja korkeaa kerrostaloasutusta.

Omakotitaloaluetta.
Omakotiyhdistyksen puheenjohtajan Jaana Ravantin mielestä kerrostalot eivät kuulu keskelle idyllistä pientaloaluetta. Kuva: Matti Myller / Yle

Ravantin mukaan alueen uudistuminen on sinänsä hyvä asia, mutta se pitäisi tehdä alueen ehdoilla. Hän ehdottaa, että kaupunki voisi miettiä matalampaa, esimerkiksi townhouse-tyyppistä rakentamista alueille, joihin muutosta halutaan.

– Pientaloalueetkin kuuluvat Helsinkiin.

Alueen asukkaat sekä omakotiyhdistys ovat käyneet vuoropuhelua kaupungin kanssa jo kahden vuoden ajan.

– Toivottavasti meidän huolemme nyt todella kuullaan.

Ravantin mukaan koko alueen luonne uhkaa muuttua kerrostalorakentamisen myötä.

– Alueella on ollut perinteisesti vahva kylämäinen henki.

Ravantti kertoo, että alueella on myös viihdytty pitkään, jopa useamman sukupolven ajan.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta jätti kaupunkibulevardin suunnitteluperiaatteita koskevan asian tänään tiistaina jo toistamiseen niin kutsutusti pöydälle. Kaupunkibulevardin suunnitteluperiaatteisiin palataan uudelleen ensi viikon tiistaina.