Ylen haastattelemat vangit ja vankilanjohtaja pelkäävät, että hallituksen aikomus leikata avolaitosten rahoitusta lisää järjestyshäiriöitä vankiloissa.
Hämeenlinnassa Ojoisten vankilassa tuomiotaan suorittava Jani on nyt kahdeksan kuukauden ajan työskennellyt Evon retkeilyalueella.
– Mä oon metsähallituksella Evo-ryhmässä. Siellä tehdään ihan laidasta laitaan kaikkea. Työ on leirialueiden kunnossapitoa, retkeilyalueiden kunnossapitoa, polttopuita ja semmoista kaikkea.
Vangit esiintyvät uutisessa etunimillään asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Janin työparina työskentelevä Tero on tehnyt samoja töitä vuoden verran. Molemmat pitävät mahdollisuutta työntekoon tuomion aikana tärkeänä. Työn tekeminen hillitsee turhautumista sekä levottomuutta.
Janilla on kokemusta vankilasta, jossa työmahdollisuutta ei ollut.
– Se on joka päivä pelkkää makaamista. Kaikki vaan on, ja on aikaa. Ja aika ei ole hyvästä. Tulee levottomuutta ja kaikkea tuommoista.
Tero komppaa kaveriaan.
– Tylsäähän se on, jos ei ole mitään. Kaikki päivät ovat samanlaista, että ei siinä ole mitään sisältöä niissä päivissä. Kyllähän töitä tarvitsee tehdä, että täällä jaksaa olla.
Hallituksen tuottavuusohjelma veisi kolme miljoonaa avolaitosrahasta
Vankien mahdollisuuksia työn tekemiseen uhkaa oikeusministeriön ehdotus, jossa vuosille 2025–2028 leikattaisiin huomattava osuus niin sanotusta avolaitosrahasta, joka on ollut 4,7 miljoonan euron suuruinen.
Summasta 1,7 miljoonaa on käytetty avovangeille maksettaviin palkkoihin. Loput kolme miljoonaa euroa on käytetty Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyökumppanien menoihin, käytännössä työvälineisiin ja tarvikkeisiin.
Oikeusministeri Leena Meren (ps.) mukaan ei ole tarkoituksenmukaista, että kolme miljoonaa on käytetty yhteistyökumppanien menoihin. Hänen mukaansa Rikosseuraamuslaitos on siis nykyään maksanut paitsi vankien palkat, myös yhteistyökumppanien menot avovangeilla teetettävissä hankkeissa.
Työnteko parantaa vankilaturvallisuutta
Vankilasta työelämään palaava vanki tuo yhteiskunnalle säästöjä.
Ojoisten vankila on täysin riippuvainen Metsähallituksen ja Hämeenlinnan kaupungin tarjoamista työpaikoista. Omia työtiloja ei ole, ja vankilanjohtaja Tuomo Kärjenmäen mukaan yksikkö on täynnä.
– Tulee olemaan aika hankala tilanne, että vangit ovat täällä ilman mitään töitä. Tämä ei ole myöskään vankilaturvallisuuden kannalta hyvä ratkaisu, koska vangit tykkäävät olla töissä.
Vuosia vankiloissa työskennellyt Kärjenmäki ennakoi, että suunnitellut säästöt saattavat sulaa ongelmien myötä, joita vankien toimettomuus aiheuttaa.
– Joutenolo lisää järjestyshäiriöitä ja huumeiden käyttöä. Siinä voi tulla helposti takkiin enemmän kuin säästöä.
Myös Jani on samoilla linjoilla pitkän linjan vankeinhoidon ammattilaisen kanssa.
– No ei varmasti tule säästöä. Jos kaikki rupeaa puuhaamaan jotain muuta, niin se tuo huomattavasti enemmän kuluja kuin se, että meille maksetaan tuo pieni palkka. On aika huolestuttavaa.