Elämäkerroissa on käynnissä iso muutos. Enää elämäkerrat eivät kerro suuria kertomuksia suurista ihmisistä, vaan yhä useammin ne pohjautuvat vuoropuheluun kirjailijan ja kohteen välillä, kuten Ylen uutinen kertoo. Kirjailija kirjoittaa itsensä teokseen sisään ja osallistuu kuuluvasti päähenkilön elämän sanallistamiseen.
Vahvasti dialogiin perustuvia elämäkertoja on viime vuosina ilmestynyt esimerkiksi Tarja Halosesta, Pirkko Saisiosta, Eeva Kilvestä, Antti Tuiskusta ja Kimi Räikkösestä.
Eheän, täydellisen tarinan kertominen on mahdoton tehtävä, WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carlson sanoi Ylelle. Kustantajan mukaan perinteistä elämäkertaa ravistetaan ja uudistetaan.
Ýksi syy tähän on siinä, että sosiaalisen median aikakaudella jokainen on oman elämänsä elämäkerturi. Myös julkisuuden henkilöillä, joista elämäkertoja usein kirjoitetaan, on omien sosiaalisen median kanaviensa kautta suora pääsy yleisön luokse.
Tämä on tuottanut pienten ja lähestyttävien henkilötarinoiden talouden, johon monumentit eivät oikein sovi.
Pienten kertomusten esiinmarssi
2000-luvun menestyneimpiin kuuluva elämäkerta on hyvä esimerkki tästä kehityksestä.
”Tämä kirja on kirjoitettu ulkopuolisen silmin”, Kari Hotakainen aloittaa Tuntematon Kimi Räikkönen -teoksensa (2018). Hotakainen rakentaa Räikkösestä muotokuvaa anekdoottien, tilanteiden, juttelemisen ja vitsien kautta. Räikkösen elämä välittyy elämäkerrassa pienten kertomusten kautta ja kirjailijan ääni on jatkuvasti läsnä.
Tutkijat Matti Hyvärinen ja Maria Mäkelä muistuttavat Kertomuksen vaarat -teoksessa (2020), että sosiaalisen median ajassa ”pienet arkiset tarina-asemoinnit ovatkin usein kiinnostavampia kuin järkälemäiset suurmieselämäkerrat”.
Uusissa elämäkertateoksissa tarinoiden pienuus ja lähestyttävyys lyö kättä laajan muodon ja elämän haltuunoton kanssa.
Elämäkerrat ovat perinteisesti olleet juuri suurten kertomusten paikkoja. Niiden kautta on luotu kertomuksia merkittävistä yksilöistä, legendoja, monumentteja. Suurilla kertomuksilla on taipumus vahvistaa kohteensa ääriviivoja.
Pienet kertomukset taas syntyvät vuorovaikutuksessa tarinan kertojan ja kohteen välillä. Niitä syntyy kaiken aikaa. Sosiaalisen median keskustelut, small talk kadunkulmassa tai työpaikan kahvipöydässä luovat kaiken aikaa pieniä tarinoita puhujista itsestään.
Hiljaisen miehen ääni
Kimi Räikkösen elämäkerta oli ilmestyessään poikkeuksellinen myyntimenestys, jollaisia Suomessa harvoin nähdään. Kiinnostus oli ymmärrettävää: mitä sanoo ihminen, joka on tunnettu vaiteliaisuudestaan?
Vastaus tähän kysymykseen syntyy juuri dialogissa kirjailijan kanssa. Paljastuu, että Suomen tunnetuin vaikenija onkin oikein puhelias!
Kirjailija viettää kertomuksensa kohteen kanssa pitkiä aikoja, seuraa häntä hotellilta kilparadalle ja juttelee perheen ja ystävien kanssa. Lukija pääsee kirjailijan avulla lähemmäs Räikkösen elinpiiriä kuin sosiaalisen median feedissa. Hotakainen on kaikkea muuta kuin ulkopuolinen.
Hotakainen piirittää Räikköstä kohteliaasti omilla kysymyksillään ja ympäröi tämän omilla sanoillaan. Räikkönen saa Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjassa äänen, joka muistuttaa hyvin paljon Hotakaista itseään.
Kertomus sinusta vai minusta?
Heini Junkkaala pohtii Pirkko Saisio - sopimaton -teoksensa (2023) alussa miten kirjoittaa Saisiosta, jolla on laajan tuotantonsa kautta oma tunnistettava kirjallinen äänensä.
Minä-muodossa ei voi kirjoittaa, koska asettuminen henkilön pään sisään olisi tuntunut ”röyhkeältä”. Hän-muotokaan ei käy, koska se tuottaisi ”illuusion objektiivisuudesta ja neutraalista kertojasta”, jollainen Junkkaala ei koe olevansa. Hän-muoto tekisi Saisiosta monumentin.
Junkkaala päätyy sinä-muotoon. Sinuttelu muistuttaa kirjeen kirjoittamista ja kirjaan sisältyy paljon vuoropuhelua kirjailijan ja kohteen välillä. ”Sinä synnyit lankalauantaina vuonna 1949, ja olet elämässäsi tehnyt mitä huvittaa”, teos alkaa. Kohteesta ei tehdä monumenttia ja kirjailijan oma näkökulma pääsee esille.
Johanna Venhon kirja Martti Suosalon tähänastinen elämä (2022) on jännä tapaus. Elämäkerta on muodoltaan eräänlainen näyttelijän monologi. Teos on näennäisesti suoraa puhetta Martti Suosalolta lukijalle, mutta kirjailija on järjestänyt materiaalin ja rakentanut kuvauksen kohteen äänestä todellisuutta jäljittelevän muotokuvan.
Se koostuu anekdooteista, muistikuvista ja oman elämänpolun pohdinnoista. Ei suurta kertomusta, vaan kokoelma pieniä. Kirjailijan kädenjälki näkyy kaikessa.
Elämäkerran alussa näyttelijä nukahtaa takaumassa lapsuudestaan tutun puun juurelle. Herättyään puu kehottaa: ”Anna tulla, kerro.” Näyttelijä alkaa kertoa omasta elämästään, mutta taustalla on aina lapsuuden puu, jolle kertomus suunnataan. Elämäkerran kirjoittaja vihjaa omaan rooliinsa Suosalon elämän kirjaajana: kerro sinä, minä kirjoitan.
Räikkösen, Saision ja Suosalon elämäkerrat mahdollistavat lukijalle suoran pääsyn kertomuksen kohteen elämään ja ääneen. Elämäkerrat saattavat olla kooltaan suuria, mutta luonteeltaan ne lähestyvät kuitenkin arkisia ja pieniä kertomuksia.
***
Kulttuuricocktail Kirjat -ohjelmassa Anna Tulusto keskustelee elämäkerroista Meri Valkaman ja Anna-Riikka Carlsonin kanssa maanantaina 22.4. klo 19 TV1-kanavalla.