Pietarsaaren yöpäivystys saa jatkaa kielisyistä – vanhustenhoidon hoitajamitoituksen väljentäminen herättää huolta Pohjanmaalla

Kehysriihessä tehty päätös yöpäivystyksen jatkumisesta ilahduttaa Pohjanmaan hyvinvointialueella. Hoitajamitoituksen laskemisen pelätään lisäävän riskejä ja kurittavan toimintaa.

Malmska sjukhuset utifrån på vintern.
Malmin sairaala Pietarsaaressa saa jatkaa perusterveydenhuollon yöpäivystystä kielellisten oikeuksien turvaamisen perusteella. Arkistokuva. Kuva: Mikaela Löv / Yle
  • Ari Vihanta

Hallitus teki osana kehysriihtään päätöksiä Suomen sairaalaverkon tulevaisuudesta.

Lisää: Sairaalaverkkoon supistuksia, mutta jokaisella hyvinvointialueella säilyy keskussairaala

Perusterveydenhuollon yöpäivystys lakkaa viidellä paikkakunnalla.

Pietarsaaren päivystys saa jatkaa kielellisten oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi, samoin hallitus menetteli Raaseporin päivystyksen kanssa.

– Olimme suunnitelleet yöpäivystyksen jatkamista Pietarsaaressa, joten siinä mielessä oli hyvä, että saimme luvan jatkaa sitä myös tulevaisuudessa, sanoo Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.

Pietarsaaren yöpäivystyksen jatko oli syksyllä jo hyvinvointialueen säästölistalla, mutta esitys vedettiin pois.

Lisää: Malmin yöpäivystys jatkuu Pietarsaaressa – asukaspalautteessa kyseenalaistettiin sulkemisesta koituvat säästöt

Marina Kinnunen sanoo, että Pohjanmaan hyvinvointialueen tavoitteena on säilyttää hyvät lähipalvelut ja panostaa nimenomaan perusterveydenhuoltoon.

– Kun arvioimme säästöohjelmassamme yöpäivystyksen hintaa, se ei tehnyt niin suurta erää. Koska alueemme on pitkä, näemme tärkeänä sen, että voimme yhdenvertaisesti tarjota hyviä palveluita myös sen pohjoisosissa.

Henkilöstömitoityksen väljentäminen huolestuttaa

Osana sote-säästöjä hallitus laskee vanhustenhoidon henkilöstömitoituksen ympärivuorokautisessa hoivassa 0,6:een.

Nykyisin vaaditaan 0,65 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohden.

Marina Kinnusen mukaan henkilöstömitoituksen laskeminen tulee näkymään myös Pohjanmaalla, koska se tulee laskemaan hyvinvointialueen rahoitusta.

Kinnunen varoittaa mitoituksen laskemisen tuomista riskeistä.

– Korkeampi mitoitus on ollut hyvä työntekijöillemme hyvä turvallisen työpaikan näkökulmasta. Se on taannut, että siellä on tarpeeksi henkilökuntaa tuottamaan laadukkaasti palveluja.

Kaikissa yksiköissä Pohjanmaalla ei ole päästy 0,65 henkilöstömitoitukseen, ja nyt kun rahoitusta viedään, kurittaa se Kinnusen mukaan taloudellista tilannetta vielä enemmän.

Toisaalta Kinnunen näkee maan taloustilanteessa säästämisen tarpeen, ja silloin on löydettävä asioita, mistä säästää.

– On hyvä, että löydetään asioita, missä meidän velvollisuuksia vähennetään. Se antaa meille enemmän vapautta katsoa laajemmin, millaisella henkilöstörakenteella palveluita turvataan.

Lisää: Katso lista: tämä kaikki muuttuu hallituksen leikkauksilla ja veronkorotuksilla

Hallitus ilmoitti myös hoitotakuun asettamisesta kolmeen kuukauteen ja suun terveydenhuollossa kuuteen kuukauteen.

– Itse suhtaudun tähän positiivisemmin kuin hoitajamitoituksen muutoksiin. Hoitotakuun väljentäminen oli oikeansuuntainen ratkaisu tässä tilanteessa. Se helpottaa tehtäviämme. Rahoitusta lähtee pois ja se vaatii edelleen meitä tehostamaan toimintaamme, Kinnunen sanoo.