Opetuspuolen ehdotetut säästöt kirpaisevat Vaasassa: muun muassa pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoito uhattuna

Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa säästettävää on 8,2 miljoonaa euroa. Talouden tasapainottamisohjelman tavoitteena on 40–50 miljoonan euron säästöt vuosille 2024–2027.

Eftislokal i Nordsjös lågstadieskola. Färgglada stolar runt bord och en soffa längs väggen.
1. ja 2. luokan oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta Vaasassa kaupungin järjestämänä on lakkautusuhan alla. (kuvituskuva) Kuva: Yle/ Linnéa Caloander
  • Ulla Kuivasmäki

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen on säästettävä Vaasassa 8,2 miljoonaa euroa vuoteen 2027 mennessä. Esityksiä säästökohteista on tehty, ja ne etenevät poliittiseen päätöksentekoon.

Tervajoen koulu Vaasan Vähässäkyrössä on lakkautusuhan alla. Lakkauttaminen uhkaa myös 1. ja 2. luokan oppilaiden aamu- ja iltapäivätoimintaa Vaasassa.

Säästöjä haetaan myös yläloulujen kouluvalmentajatoiminnan lopettamisesta.

Maksuttoman koulukuljetuksen kilometrirajaa nostettaisiin viiteen kilometriin, ja kielikylvyn, musiikkiluokkien sekä englanninkielisen opetuksen maksuttomista kuljetuksista luovuttaisiin.

Myös maksuttoman koulukuljetuksen kilometrirajaa esitetään nostettavan vastaamaan lain vähimmäisrajaa.

Vaasan kaupungilla on käynnissä talouden tasapainottamisohjelma. Tavoitteena on löytää 40–50 miljoonan euron säästöt vuosille 2024–2027.

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee säästötoimenpiteitä kokouksessaan tänään keskiviikkona. Lautakuntakäsittelyn jälkeen säästöesitykset etenevät kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

Myös varhaiskasvatuksesta esitetään säästöjä

Varhaiskasvatuksessa suurimpia säästöjä esitetään haettavan Tervajoen päiväkodin lakkauttamisesta. Tervajoen päiväkoti lakkautettaisiin vuonna 2026.

Päiväkoti Leipuri lakkauttettaisiin 31. heinäkuuta 2025. Lisäksi lakkautettavaksi esitetään ryhmäperhepäiväkoti Veitikkaa niin ikään heinäkuun lopussa 2025.

Säästöjä tavoitellaan myös avoimen varhaiskasvatuksen toiminnan lopettamisella toukokuussa 2024 ja sekä Klemettilän päiväkodin lakkauttamisella 30. kesäkuuta 2024. Avoimen varhaiskasvatuksen sekä Klemettilän päiväkodin lakkauttamisesta tehtiin päätös jo marraskuussa 2023.

Lisäksi säästöjä haetaan keskittämällä vuorohoito yhteen päiväkotiin eli Punahilkan päiväkotiin. Vuorohoito loppuisi Villin lännen päiväkodissa ensi elokuun alussa.