Sää on kolea koko loppuviikon, sanoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen. Etelässä ja idässä on sangen pilvistäkin.
– Lännessä ja pohjoisessa on paremmat mahdollisuudet auringonpaisteelle.
Lämpötilat jäävät koko maassa tosi kylmiksi, sanoo Paakkanen.
Idässä ja pohjoisessa on päivälläkin pakkasta, ja koko maassa on huhtikuulle tyypillisiä yöpakkasia.
– Tavanomaiseen huhtikuuhun verrattuna sähkölasku voi olla jonkin verran korkeampi sähkölämmitteisissä taloissa.
Lapissa esiintyy normaalistikin 10–15 asteen yöpakkasia tähän aikaan vuodesta. Jos pakkasta on yli 20 astetta, se on jo epätavallista. Parina lähiyönä näin voi käydä.
Päivälämpötilat ovat kauttaaltaan poikkeuksellisen alhaiset.
Lappi on pakkasella 0–5 astetta.
Etelässä lämpöasteita lienee muutama perjantaina ja lauantaina, paikoin voi olla pakkastakin jo Tampereen korkeudella.
– Tämä on poikkeuksellista tähän aikaan vuodesta, kun eletään jo huhtikuun loppupuolta.
Kaakosta on saapumassa viikonlopuksi lumipyry Etelä- ja Keski-Suomeen.
Lunta on luvassa perjantain ja lauantain välisenä yönä, ja tuisku saattaa yltää läntiseenkin Suomeen.
Itä-Suomeen voi tulla lunta 15 senttiä ja muuallekin viitisen senttiä, arvioi Paakkanen ja varoittaa, että liikenteessä on jälleen oltava tavallistakin valppaampi.
Lappi näyttää säästyvän lumisateelta. Muuallakin sade tällä tietoa lakkaa lauantain aikana.