Musikaali Famen 1980-luvulle sijoittuva tarina New Yorkin taidelukiolaisten rakkaudesta, ystävyydestä ja unelmista koskettaa yhä, mutta kaipaa jo päivitystä nykyaikaan. Vuonna 1980 ilmestyneeseen elokuvaan perustuva Fame nähdään nyt Kuopion kaupunginteatterissa taidelukio Lumitin opiskelijoiden esittämänä.
Teos ei istu aivan entisenä tähän päivään, sanoo ohjaaja Kaisa Ritola.
– Olemme panostaneet nuorten kanssa tekstin läpikäymiseen, kaikki asiat eivät ole enää nykypäivänä esittävässä taiteessa ok. Olemme puuttuneet paljon seksuaalisuuden, sukupuolen ja moninaisuuden kysymyksiin.
Lumitin tulkintaa Famesta Ritola pitää moniulotteisena ja energisenä. Hän on käynyt nuorten kanssa treeneissä konkreettisesti läpi, miltä käsikirjoituksen kielen käyttäminen tuntuu ja miten nuoret esimerkiksi haluavat nimittää toisiaan.
Yhtä päärooleista esittävä Minja Salmela pitää tärkeänä, että esitystä on päivitetty lukiolaisia itseään huomioimalla.
– Olen joutunut pohtimaan suhtautumista ja reagoimista asioihin lavalla ollessa. Miten oltaisiin reagoitu aikoinaan ja miten reagoidaan nykyään, että mikä on oikein.
Fame-musikaali näkyy ja kuuluu Suomessa koulujen suosikkituotantona vuodesta toiseen. Lumitin ja Kuopion kaupunginteatterin esityksessä on mukana noin 60 lukiolaista. Esityksen tuottajana ja koreografina toimivan Lumitin tanssilinjan vastaavan opettajan Sannamaria Kuulan mukaan Lumitista löytyi juuri nyt oikea porukka toteuttamaan produktiota.
– Meillä oli juuri nyt sen tyyppisiä laulajia, näyttelijöitä ja tanssijoita, että saadaan teos edukseen näyttämöllä.
Esitys yhdistää 1980-lukua ja nykypäivää edeten loppuun, joka voisi kuvastaa tämän päivän nuorten juhlia. Valtavia muutoksia esityksen sisältöön ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä tekijänoikeuksien takia.
Famessa näyttelevän Lenni Happosen mielestä esitys on etenkin tunnepuolella edelleen pätevä.
– Fame kuvaa, miten voi olla paljon tunteita, mutta niitä ei välttämättä osaa näyttää nuorena.