Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut Karjalan prikaatin ammattisotilaan seksuaalisesta kajoamisesta ja palvelusrikoksesta. Hänet tuomittiin yhden vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhrille korvauksia kärsimyksestä yhteensä 1 500 euroa korkoineen tekopäivästä alkaen.
Mies myönsi syyllistyneensä enintään seksuaaliseen ahdisteluun, muttei myöntänyt syyllistyneensä palvelusrikokseen. Seksuaalinen kajoaminen on vakavampi rikos kuin seksuaalinen ahdistelu. Rikokset tapahtuivat elokuussa 2023 miehen vapaa-ajalla.
Mies kosketteli ilman lupaa
49-vuotias mies oli kosketellut oikeuden mukaan uhria väkisin maatessaan uhrin vieressä sängyssä. Uhri oli kieltänyt koskemasta ja siirtänyt miehen käden pois. Uhri oli myös vaihtanut sänkyä, mutta mies oli ottanut häntä kädestä siten, että uhriin oli jäänyt mustelman.
Mies oli seurannut uhria toiseen sänkyyn. Mies oli kertonut seksuaalisista haluistaan sekä puristanut uhrin reittä shortsien alta niin, että häneen oli jäänyt mustelma. Uhri oli sanonut oikeuden mukaan useaan otteeseen, ettei halunnut seksuaalista kanssakäymistä.
Uhri oli työntänyt miehen pois sängystä, jolloin mies vielä oli laskenut housujaan ja oli vetänyt uhrin päätä takaraivosta kiinni pitäen kohti sukupuolielimiään. Uhri oli päässyt irti otteesta ja pois tilanteesta.
Käräjäoikeuden mukaan kysymyksessä oli teko, joka olennaisesti loukkasi asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Käyttäytymisvelvoite koskee myös vapaa-aikaa
Oikeus totesi, että mies rikkoi Puolustusvoimia koskevan lain palvelusohjesäännön käyttäytymisvelvoitetta.
Oikeus katsoi palvelusohjesäännön koskevan miestä myös hänen vapaa-ajallaan. Miehen menettely oli oikeuden mukaan omiaan heikentämään luottamusta Puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.
Hovioikeus jätti käräjäoikeuden tuomion voimaan, sillä mies veti valituksensa pois. Hovioikeuden päätöksestä voi vielä hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.
Karjalan prikaati tietoinen
Karjalan prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Mikko Saarelainen ei kommentoi rikostuomion vaikutuksia tarkemmin, sillä asian käsittely on Puolustusvoimissa kesken.
Saarelainen kuitenkin arvioi yleisellä tasolla, mitä vastaavissa tapauksissa tehdään. Jos rikosepäily tai käräjäoikeustuomio tulee työnantajan tietoon, arvioidaan Puolustusvoimissa, onko syytä ryhtyä toimenpiteisiin.
Osana toimenpiteiden arviointia työntekijää kuullaan erikseen.
13.6. klo 12.13 Lisätty hovioikeuden päätös.