Ihminen tarvitsee neljä halausta päivässä, jotta hän selviytyy elossa. Kahdeksan halausta päivässä pitää meidät toimintakunnossa ja kahdellatoista halauksella päivässä alamme kukoistaa. Näin julisti kuuluisa amerikkalainen perheterapeutti Virginia Satir 50 vuotta sitten.
Psykoterapiassa hyväksyvän kosketuksen merkitystä usein korostetaan. Nykyään pidetään melko selvänä, että se on mielenterveyden säilymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Hämmästyttävintä onkin tarvittavien kosketusten määrä.
Tutkimukset aiheesta viittaavat siihen, että me tarvitsemme positiivisia kosketuksia ennemmin tunnin välein kuin päivittäin. Tämän tiedon valossa elämme keskellä kriisiaikaa ja lamaa, jossa pahin puute ei ole rahasta, vaan fyysisestä hyväksynnän osoittamisesta.
Tutkimukset aiheesta viittaavat siihen, että me tarvitsemme positiivisia kosketuksia ennemmin tunnin välein kuin päivittäin.
Tästä puhui myös kirjailija Max Porter, kun haastattelin häntä viime syksynä. Porterin mukaan yhteiskunnan viisaimmat ihmiset ovat kätilöitä ja kuolevien potilaiden hoitajia. Elämän alun ja lopun äärellä työtään tekevät ihmiset eivät menetä ymmärrystään tärkeysjärjestyksistä missään tilanteessa, he tunnistavat elämän ydinasiat ja osaavat vaalia niitä. He ovat automaattisesti viisaita.
Näitä ammatteja yhdistää ennen kaikkea kosketus. Ihmisen saattaminen maailmaan ja hänen hyvästelynsä on fyysistä työtä, me voimme auttaa näissä asioissa lähinnä koskettamalla: antamalla turvaa, hyväksyntää, varmistamalla, että kenenkään ei tarvitse syntyä tai kuolla yksin. Koskettaminen on tärkeimpiä asioita, joita voimme toisillemme antaa.
Saman asian kuulin, kun keskustelin Terhokodin hoitajan kanssa. Hän kertoi, miten hän työt aloittaessaan hätkähti työkavereidensa toistuvia kosketuksia. Hyväksyvä kosketus on niin keskeinen osa kuolevan potilaan hoitamista, että se toimii yhteisymmärryksen välittäjänä kaikessa vuorovaikutuksessa.
Miehenä voin matalalla kynnyksellä koskea vain itseni kokoisia toisia miehiä olkapäistä.
Kun seuraa mielenterveysongelmia viime vuosien ajalta, on helppo nähdä jonkin menneen perustavasti pieleen. Käsi kädessä lisääntyneiden mielenterveyden ongelmien kanssa kulkee ihmisten yksinäisyys. Pian puolitoista miljoonaa suomalaista elää yksin. Yksinäisyyttä ei ole koskaan ollut yhtä paljon kuin nyt. Se näkyy psyykenlääkkeiden kulutuksessa. Olemme selvästi matkalla onnettomaan suuntaan.
Olen miettinyt, miten paljon positiivisten kosketusten lisäämisellä voitaisiin yksistään saada aikaan.
Aloitin tähän liittyen itselläni ihmiskokeen, jossa olen lisännyt toisten koskemista mahdollisimman paljon. Pyrin joka päivä antamaan ja saamaan 16 positiivista kosketusta.
Kotona se onnistuu helposti, mutta työssä törmään vaikeuksiin, etenkin opetustöissä.
Pyrin joka päivä antamaan ja saamaan 16 positiivista kosketusta.
Nuorten ihmisten koskettaminen ei yksinkertaisesti tunnu soveliaalta.
Koronan ja Me toon jälkeen toisten ihmisten koskettaminen on monin paikoin täysin mahdotonta. Ihmisten kättelykin tuntuu usein tungettelulta.
Miehenä voin matalalla kynnyksellä koskea vain itseni kokoisia toisia miehiä olkapäistä. Muu tuntuu helposti kähminnältä ja lääppimiseltä.
Positiivisten kosketusten kriisi on pahin niillä ihmisillä, jotka ovat heikoimmassa asemassa, kuten lastensuojelun piiriin päätyvillä lapsilla. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on niin ikään kasvanut vuosi vuodelta. Tällä hetkellä kiireellinen sijoituspäätös tehdään keskimäärin 12 lapselle joka ikinen päivä.
Etenkin ongelmiin ajautuneet lapset ovat korostuneen tietoisia koskemattomuudestaan, eivätkä päästä ketään lähelleen. Monesti se on perusteltua, sillä näihin lapsiin kajotaan asiattomasti niin usein, että koskemisen karttaminen on heille jo itsesuojeluna perusteltua ja välttämätöntä. Silti se johtaa traagisiin lopputuloksiin.
Kun pikkulapsi alkaa raivota, hänet on helppo ottaa syliin ja rauhoittaa tilanne. Isompien lasten kanssa soitetaan paikalle poliisi.
Kun miettii viranomaisten kanssa tekemisissä olevia nuoria lapsia, juuri lämpimän ja asiallisen kosketuksen puute on suurimpia vääryyksiä, joita he kohtaavat. Lastensuojelu- ja nuorisotyössä teini-ikäisiin lapsiin koskeminen on vain harvoin suotavaa ja vielä harvemmin spontaania.
Jos kotona ei halata joka päivä jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, sieltä astuu ulkoilmaan surkeita apeasti raahustavia olentoja.
Oma reilun vuoden jatkunut positiivisten kosketusten ihmiskokeeni on selvästi tuottanut hyviä tuloksia. En tunne samanlaista ahdistusta ja neuvottomuutta kuin ennen.
Eksistentiaalisen tuskan määrä on vähentynyt ja itsetuntoni on parantunut. En sekoita tärkeysjärjestyksiä elämässäni yhtä helposti kuin ennen ja sorrun entistä vähemmän itsesääliin.
Jos vaikutukset ovat minulle näin suuret, voin vain kuvitella, mitä ne olisivat nuorelle ihmiselle.
Tehokkain tapa ihmisen mielenterveyden rikkomiseen on eristäminen muista. Positiivisen kosketuksen vaikutus helppona keinona mielenterveyden säilyttämiseen on itsestään selvää. Silti on entistä vähemmän tilanteita, joissa sitä pidetään suotavana.
Juuri perheterapiassa Virginia Satirin lentävä lause tulisi muistaa: neljä halausta päivässä riittää pitämään meidät elossa.
Jos kotona ei halata joka päivä jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, sieltä astuu ulkoilmaan surkeita apeasti raahustavia olentoja.
Aleksis Salusjärvi
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjallisuuden ammattilainen, joka opettaa lukutaitoa eloonjäämistaitona ja nauttii joukkuelajeista, joissa onnistumisten jälkeen halataan.