Liitukaudella maailman merissä vaani suuri ja pelottava saalistaja, ptychodus-hai. Fossiilien perusteella tutkijat arvelevat ptychodus-yksilöiden kasvaneen jopa kymmenmetrisiksi, siis kaksi kertaa valkohaita suuremmiksi.
Vihoviimeinenkin ptychodus kuoli kymmeniä miljoonia vuosia sitten, vajosi merenpohjaan ja kivettyi vuosimiljoonien vierähtäessä fossiiliksi. Lajin fossiileita on löydetty useita 1800-luvulta nykypäivään, mutta aika on kohdellut niitä julmasti. Siksi hain ominaispiirteet ja sijouttuminen evoluuton sukupuuhun säilyivät paleontologisena mysteerinä tähän päivään saakka.
Viime vuosikymmenellä Koillis-Meksikosta Vallencillon pikkukylän edustalta löydettiin poikkeuksellisen hyvin säilyneitä ptychodus-fossiileita, joiden perusteella tutkijat ovat nyt päätelleet, miltä hai saattoi näyttää, ja mitä se kenties söi.
Erityisesti yksi noin 93 miljoonaa vuotta vanhoista fossiileista osoittautui varsinaiseksi kruununjalokiveksi: fossiilista erottuivat ruumiin ääriviivat evineen, luusto, hampaat ja lihasten jäänteetkin.
Fossiilit kertovat, että ptychodus kuului sillihaiden kalaheimoon, kuten nykyisistä hailajeista valkohai ja Itämerelläkin suolapulssien aikana vieraileva sillihai sekä jo sukupuuttoon kuollut kolossi megalodon.
Ruokalistalla kilpikonnia
Sukupuuttoon kuolleen ptychoduksen kehonmuodot ja mittasuhteet, kuten suuret evät ja paksu selkäranka, viittaavat tutkijoiden mukaan siihen, että hai oli hyvin nopea uimari. Suuret ja vahvojen hampaiden perusteella voidaan päätellä, että laji suosi kovakuorista saalista, esimerkiksi merikilpikonnia ja ammoniitteja.
Näitä lujatekoisia hammasfossiileja oli löydetty jo paljon ennen Vallencillon fossiileja. Niiden perusteella tutkijat arvelivat aiemmin ptychoduksen syöneen selkärangattomia, esimerkiksi äyriäisiä, samaan tapaan kuin modernit viiksihait. Ajatus murtui, kun tutkijat hahmottivat ptychoduksen atleettisen ulkomuodon paremmin.
Ptychodus on todennäköisesti suurin tällä ruokavaliolla elänyt hailaji planeettamme elonhistoriassa. Liitukausi oli dinosaurusten, mutta myös suurten merimatelijoiden valtakautta. Onkin mahdollista, että kova kilpailu samasta ravinnosta merimatelijoiden kanssa johti ptychoduksen kujanjuoksuun, sukupuuttoon ja lopulta kivettymiseen Meksikon erämaiden uumeniin.