– Nuoret miehet kokee, että heidät on unohdettu. Kuka välittää heistä?
Näin totesi perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom Kulttuuricocktail Live -keskusteluohjelmassa viime viikolla.
Aiheena oli koko alkuvuoden mediassa uutisoitu nuorten miesten ja nuorten naisten välille kasvava arvoero. Pitkällä aikavälillä miehet konservatisoituvat, naiset liberalisoituvat.
Vaikka eroja arvoissa on nähty läpi historian, vaikuttaisi esimerkiksi pian julkaistavan Nuorisobarometrin käppyröiden mukaan siltä, että ero on nyt kasvanut entisestään.
Nyt se on peräti 30 prosenttiyksikköä.
– Kyseessä on ihan merkittävä muutos. Noin 15 vuodessa sukupuolten välille on muodostunut näin selvä ero, sanoi tutkija Konsta Happonen Kulttuuricocktail Livessä.
Mikä eroa sitten selittää? Kuinka huolissaan kasvavasta erosta pitäisi olla? Ovatko sukupuolet todella niin erilaisia?
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus jakaa sukupuolia
Yksi selittävä tekijä eri suuntaan vetäville viivoille löytyy tasa-arvokeskustelusta.
– Samaan aikaan [kehityksen erkaantumisen kanssa] päivänpolitiikkaan on tullut tärkeiksi ja jakaviksi asioiksi nimenomaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset, Happonen toteaa.
Happosen havainto on linjassa useiden kansainvälisten analyysien ja kyselytutkimusten kanssa.
Muun muassa The King’s College Londonin ja Ipsosin tekemässä kansainvälisessä tutkimuksessa havaittiin, että kysymykset feminismistä ja siitä onko naisten oikeuksien ajaminen mennyt liian pitkälle, ovat selvästi monissa maissa jakavia kysymyksiä.
Samalla etenkin #MeToon jälkeen voimistuneet äänet naisten oikeuksien puolesta ovat toisten analyysien mukaan herättäneet myös vahvoja vastaääniä. Vahva feministinen liikehdintä on kasvattanut nuorten miesten antifeminististä ajattelua, ja nämä polarisoituneet leirit kiihdyttävät toisiaan.
Naisten oikeuksien ajamista pidetään nollasummapelinä, jossa naisten voitto on miesten tappio, huomio naisten ongelmille on huomio pois miesten ongelmista.
Kehitystä vaikuttaisivat kiihdyttävän erityisesti sosiaalisen median aggressiivisen personoivat algoritmit. Yhden äärikonservatiivisen Andrew Tatea käsittelevän videon loppuun saakka katsominen tuuttaa todennäköisesti lisää vastaavaa materiaalia eteen seuraavassakin videossa.
Äärimmillään kehitys johtaa myrkylliseen vastakkainasetteluun.
Poliitikot yhtä mieltä tilanteesta
Mikä tekee kaikesta tästä erityisen kiinnostavaa on, että nuoria naisia ja miehiä puhuttelevat poliitikot ajattelevat monista sukupuolten tasa-arvokysymyksistä lopulta hyvinkin samalla tavalla.
Kun Miko Bergbom luetteli miesten kokemia epätasa-arvon kokemuksia Kulttuuricocktailissa, halusi vasemmistoliiton Minja Koskela korostaa, ettei ole eri mieltä Bergbomin kanssa.
– Meillä on paljon sellaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, jotka liittyy erityisesti miessukupuoleen. Puhutaan vaikka armeijasta, mikä on instituutio jonka miehet joutuvat käymään, naiset on siitä vapautettu, Koskela totesi.
Koskelan mukaan Suomessa olisikin tärkeää miettiä miten yhteiskuntaa saataisiin kaikille tasa-arvoisemmaksi, ja miten polarisaatiota voitaisiin purkaa.
Intersektionaalinen feminismi pyrkiikin ottamaan sukupuolen lisäksi huomioon myös muut tekijät, esimerkiksi luokkastatuksen.
Tässä mielessä nimenomaan intersektionaalisen ajattelun tulisi ainakin teoriassa ulottua ja purra vaikkapa muuttotappiokuntiin jääviin tai työväenluokkaisiin nuoriin miehiin. Näin ei kaikkien mukaan kuitenkaan nyt käy.
”Feminismi” sanana jakaa
Feminismiä ei sanana monien keskuudessa haluta ostaa.
Amerikkalaisjulkaisu The Conversationissa tutkijat Emily Setty ja Jonny Hunt kirjoittavat kuinka heidän kokemuksensa mukaan nuoret koululaiset hyvin harvoin haluavat identifioitua feministeiksi. Mutta kun kysyy uskovatko he tasa-arvoon, piirtyykin hyvin toisenlainen kuva.
Vaikuttaakin siltä, että sana feminismi on alkanut monien maailmassa kantaa mukanaan asioita, joita siihen ei välttämättä edes liity.
Feminismi ajaa äärimmilleen pelkistettynä sukupuolten välistä tasa-arvoa eli sukupuoleen perustuvien syrjivien tai rajoittavien rakenteiden purkamista historiallisesti erityisesti naisten näkökulmasta. Eli siis tasa-arvoa.
Mutta tällä hetkellä selvästi moni nuori mies kokee, ettei sana feminismi ole heitä varten.
Feminismin sanomassa menee siis jotain nuorilta miehiltä ohitse. Yksi selitys on, että feministinen kerronta on monien puhujien suussa muuttunut vahvasti koulutetuksi akateemiseksi puheeksi, joka ei enää kohtaa esimerkiksi kouluttamattomia nuoria miehiä.
Koulutuksen osalta naiset vetävätkin tällä hetkellä selvästi pidemmän korren.
Esimerkiksi vuoden 2021 tilastot kertovat, että suomalaisista naisista 38 prosentilla oli korkeakoulututkinto, kun miehillä vastaava luku oli 29 prosenttia. Miehet siis jäävät konkreettisesti jälkeen esimerkiksi korkea-asteen tutkinnoista.
Samalla on selvää, että feministiselle naisten oikeuksia ajavalle liikkeelle on ilmiselvä tarve, koska tasa-arvotyössä on vielä valtavasti tehtävää naisten osalta. Niin sanottu naisten euro on yhä vain noin 84 senttiä ja esimerkiksi raiskausrikosten uhreista naisia on yli 95 %.
Monissa asioissa miehet kuitenkin jäävät aidosti naisista jälkeen, eikä tätäkään voi painaa villaisella.
Mitä vahvemmin asiakysymykset ilmastopolitiikasta turvallisuuspolitiikkaan ja ihmisoikeuksista aluepolitiikkaan sukupuolittuvat, sitä huonompi. Kyse on yhteisistä asioista, joiden ei pitäisi noudattaa sukupuolijakoja miesten, naisten tai muunsukupuolisten välillä.
Siksi on myös ilahduttavaa, että esimerkiksi Bergbom ja Koskela politiikan vastakkaisilta laidoilta olivat lopulta ainakin tästä kehityksestä samaa mieltä.