Lokakuussa kenkää saanut turkulaisvaltuutettu Henry Toivari palaa takaisin demariryhmään

SDP:n valtuustoryhmä erotti Toivarin viime syksynä luottamuspulan vuoksi. Nyt hänet otettiin takaisin ryhmään yksimielisellä päätöksellä.

Henry Toivari seisoo Turun kaupungintalon pääoven edustalla.
Henry Toivari. Kuva: Hannu Vähämäki / Yle
  • Eino Kossila

Lokakuussa SDP:n Turun valtuustoryhmästä erotettu kaupunginvaltuutettu Henry Toivari palaa takaisin ryhmän jäseneksi.

Demarien valtuustoryhmä käsitteli Toivarin pyyntöä ryhmään pääsystä sunnuntain kokouksessaan. SDP:n tiedotteen mukaan päätös Toivarin hyväksymisestä tehtiin yksimielisesti.

Tiedotteessa varapuheenjohtaja Kristiina Hellsten kertoo, että Toivari on sitoutunut jatkossa toimimaan ryhmän jäsenenä ja noudattamaan yhdessä hyväksyttyjä toimintaperiaatteita. Toivari on lisäksi ollut muun muassa näkyvä raitiotien vastustaja. SDP ryhmänä taas kannattaa raitiotietä.

Henry Toivari kertoo paluustaan SDP:n valtuustoryhmään
Henry Toivari kertoo paluustaan SDP:n ryhmään. Heinimaija Hirvonen haastattelee.

Lokakuussa SDP kertoi erottamisen perusteiksi luottamuspulan. Toivari arvosteli kaupungin opetustointa ja Varissuon koulun väistötilaratkaisua. Vastuu Turun kasvatus- ja opetustoimesta kuuluu apulaispormestari Piia Elolle, joka on Toivarin puoluetoveri.

Erottamisen jälkeen Toivari perusti oman yhden hengen valtuustoryhmänsä.