Kaupunginjohtaja Hanna Helaste on irtisanoutunut Jämsän kaupunginjohtajan virasta 1.8.2024 alkaen.
Jämsän kaupunki kertoo tiedotteessa, että Helaste jätti irtisanoutumisilmoituksensa maanantaina kaupunginhallituksen kokouksessa.
Hanna Helaste kertoo, että hän teki henkilökohtaisen päätöksen pitkän harkinnan jälkeen oman ja perheensä hyvinvoinnin vuoksi.
Irtisanoutumisilmoituksessaan Hanna Helaste kiittää Jämsän kaupunkia opettavaisista vuosista.
– Osaavan, joustavan ja sitoutuneen henkilökunnan kanssa on ollut etuoikeus tehdä tätä työtä. Olemme yhdessä tehneet paljon ja yrittäneet vielä enemmän, sanoo Helaste.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti pahoittelee Helasteen eroa.
– Jämsälle Helasteen eroaminen on tosi ikävä ratkaisu, toteaa Poti.
Poti kertoo Ylelle, että kaupunginjohtajan irtisanoutumisen tuli yllätyksenä.
– Täysin yllätys. Olemme joskus keskustelleet Helasteen kanssa, että kuinka kauan tätä jaksetaan. En kommentoi enempää, mistä aiheesta keskustelimme.
Poti sanoo, että kaikilla jämsäläisillä on peiliin katsomisen paikka.
– Emme ole osanneet nauttia hyvästä johtajasta, toteaa Poti.
Poti kertoo, että uuden kaupunginjohtajan haku lähtee liikkeelle pikaisesti mahdollisesti toukokuun aikana. Kaupunginjohtajan sijainen on konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti.
Poti toivoo, että Helasteelle annetaan työrauha vielä ajalle, jonka hän on Jämsän kaupungin palveluksessa.
Hallintotieteiden maisteri Hanna Helaste valittiin Jämsän kaupunginjohtajaksi syyskuussa 2019. Ennen Jämsään tuloaan hän toimi Keiteleen kunnanjohtajana.
Yle ei ole tavoittanut Helastetta kommentoimaan eroaan.
Lisätty kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jorma Potin kommentit 7.5.2024 kello 14.56.