Virolaismies osti tappiollisen hotellin Suomen itärajalta – liikekumppani tukee Venäjän sotateollisuutta

Imatralaishotellin omistavan virolaismiehen yhtiökumppani on myynyt Venäjälle maan sotakoneiston tarvitsemia komponentteja ja levittänyt Kreml-myönteistä propagandaa.

Kuvakollaasi, jossa näkyy kuljetustieto -lomake, jutussa esiintyvä henkilö ja lippu.
MOT:n selvitys imatralaisen hotellin omistuksista päätyi vironvenäläiseen liikemieheen, joka myy Venäjälle maan sotavoimien tarvitsemia tuotteita. Kuvassa on kyseinen virolaismies sekä hänen sosiaalisen median sivustolla olevaa kuvastoa. Kuva: VK, kuvankäsittely: Otso Ritonummi / Yle
  • Jyri Hänninen

Imatralaisen Hotelli Rennon virolaisen omistajan liikekumppani on myynyt Venäjälle suuria määriä kriittisiä komponentteja ja muita maan sotakoneiston kaipaamia tuotteita. Aiemmin venäläisomistuksessa ollut hotelli on tehnyt tappioita vuodesta toiseen.

Hotellin uudella virolaisella omistajalla ei ole aiempaa kokemusta hotellialalta. On epäselvää, miksi hän osti tappiollisen hotellin Kaakkois-Suomesta.

MOT-toimituksen selvitys on osa laajempaa tutkimusta hotelleihin, joita pääosin vironvenäläiset liikemiehet ovat hankkineet Itä- ja Kaakkois-Suomesta. Niiden joukossa on myös historiallisesti merkittävä Hotelli Punkaharju.

Imatralla hotellin ostaneella miehellä on liiketoimien kautta yhteys myös Hotelli Punkaharjun uuteen omistajaan Artur Karamaniin.

MOT-toimitus on tutkinut tapausta yhdessä virolaisen Delfi Meedian kanssa, joka julkaisee muun muassa Eesti Ekspress -lehteä.

Venäläisten liikemiesten perustama hotelli

Hotelli Rento aloitti toimintansa Imatralla vuonna 2014. Hotellin rakennutti ja omisti kolme venäläistä liikemiestä. Kolmikosta löytyy hyvin vähän tietoja julkista lähteistä. Tekniikka & Talous -lehden mukaan hotelli oli valmistuessaan Pohjois-Euroopan suurin hirsirakennus.

Hotellin entisen työntekijän mukaan venäläiset omistajat kävivät paikan päällä vain harvoin. Hänen mukaansa hotellin sähköt ja puhelinyhteydet olivat ajoittain suljettuna.

Hotellin omistaneen suomalaisen yhtiön kokoukset on pöytäkirjojen mukaan pidetty yleensä Pietarissa.

Imatralla ilmestyvän sanomalehti Uutisvuoksen mukaan hotellia oli markkinoitu muun muassa venäläisille urheilumatkailijoille. Hotelli sijaitsee Ukonniemen alueella, jossa on laaja latuverkosto, ulkoilualueita ja urheilupaikkoja.

Venäläisessä sosiaalisen median palvelussa vk.com:ssa hotellilla on yli 1 700 seuraajaa.

Hotelli Rento Imatralla.
Imatralla sijaitseva Hotelli Rento oli pitkään venäläisomistuksessa. Hotelli on tehnyt vuodesta toiseen tappioita. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Miljoonien sijoitus tappiolliseen hotelliin

Hotelli Rennon tilinpäätöksestä selviää, että vuoden 2022 aikana hotellin omistajat ovat pääomittaneet yhtiötä 2,8 miljoonalla eurolla. Ilman tätä lisäsijoitusta hotelli olisi todennäköisesti ajautunut konkurssiin. Edeltävän tilikauden päätteeksi hotelliyhtiön oma pääoma oli yli miljoona euroa tappiollinen.

Tilinpäätöksestä ei selviä, ovatko rahat peräisin hotellin entisiltä venäläisiltä omistajilta vai uudelta virolaiselta omistajalta. Hotellin virolainen omistaja ei antanut haastattelua tai vastannut sähköpostilla esitettyihin kysymyksiin.

MOT-toimitus olisi halunnut kysyä hotellin virolaiselta omistajalta, miksi hän osti tappiollisen hotellin läheltä Venäjän rajaa, ovatko hotellin aiemmin omistaneet venäläiset vielä mukana yhtiön toiminnassa ja millä varoilla hotellin tappioita katetaan.

MOT-toimitus ei julkaise virolaisen miehen nimeä, koska hän ei ole merkittävä taloudellisen vallan käyttäjä tai julkisuuden henkilö. Miehen liiketoimien historia viittaa myös siihen, että hän saattaa olla bulvaani eli henkilö, joka toimii toisten ihmisten lukuun.

Tätä näkemystä puoltavat esimerkiksi se, että miehellä ei näytä olevan omaa varallisuutta, kokemusta hotellialalta tai siteitä Suomeen. Myös hänen muu yritystoimintansa aiheuttaa kysymyksiä. Hän omistaa Virossa neljä yhtiötä, mutta niillä ei ole käytännässä lainkaan liikeotoimintaa.

Mies on esimerkiksi merkitty omistajaksi Virossa rekisteröityyn matkatoimistoon, joka markkinoi seura- ja luksusmatkoja muun muassa Yhdysvaltoihin ja Karibialle. Matkatoimistoa johtaa kuitenkin venäläinen nainen, joka omisti yhtiön aiemmin.

Huhtikuussa julkaistussa MOT-jaksossa käsiteltiin hotelleja, joita joukko vironvenäläisiä liikemiehiä on hankkinut Suomesta.

Liikekumppani varustaa Venäjän sotakoneistoa

Imatralaisen hotellin omistava virolaismies on tehnyt lähes vuosikymmenen liiketoimia toisen virolaisen miehen eli Andrei Legkostupin kanssa. Legkostupin poika on myös Imatran hotellin omistavan yhtiön hallituksen varajäsen ja hänellä on nimenkirjoitusoikeus yhtiön asioissa.

Riippumattoman venäläisen tutkivan journalismin sivuston iStoriesin mukaan Andrei Legkostup on myynyt erilaisia koneen osia, jotka ovat päätyneet välikäsien kautta Venäjän puolustusteollisuuden toimijoille.

MOT:n ja Delfia Meedian tutkimusten mukaan Legkostup on tehnyt useiden kymmenien miljoonien eurojen arvosta liiketoimia venäläisten yhtiöiden kanssa helmikuun 2022 jälkeen eli Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Legkostup omistaa Viron lisäksi yhtiöitä myös muun muassa Turkissa, joiden välityksellä tuotteita on vienty Venäjälle.

Legkostup perusti turkkilaiset yhtiöt Venäjän hyökkäyssodan käynnistymisen jälkeen. Turkki on yksi niistä valtioista, joiden kautta on viety suuria määriä Venäjän tarvitsemia tuotteita, kuten erilaista elektroniikkaa ja komponentteja.

Legkostupin yhtiöt ovat vieneet Venäjälle myös yli kaksi sataa sellaista erää, jotka sisältävät Venäjän armeijan kannalta tärkeitä komponentteja. Vastaavan kaltaisten tavaroiden osia on löydetty Venäjän tuhotuista aseista ja ajoneuvoista Ukrainassa.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on luokitellut tuotteet kriittisiksi komponenteiksi. Raportin ovat laatineet Kiovan kauppakorkeakoulun yhteydessä toimiva ajatushautomo ja Ukrainan presidentinhallinnon aloitteesta perustettu asiantuntijaryhmä.

Osa tuotteista, kuten erilaiset sensorit ja navigointilaitteet, oli tullitiedoissa luokiteltu sotilaskäyttöön soveltuviksi.

Legkostup on levittänyt myös Kreml-myönteistä propagandaa.

Andrei Legkostup sanoi puhelimessa, “ettei hän puhu toimittajille” ja lopetti puhelun.

Artur Karaman
Artur Karaman on historiallisen Hotelli Punkaharjun uusi omistaja. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Yhteys hotelli Punkaharjun uuteen omistajaan

Hotellin omistava virolaismies on hallituksen jäsen myös virolaisessa yhtiössä nimeltä King Ehitus Oü. Sen aikaisempia osakkeenomistajia ovat Hotelli Punkaharjun uusi omistaja Artur Karaman sekä hänen isänsä.

MOT:n tietojen mukaan virolainen yhtiö perustettiin vuonna 2014 harjoittamaan kalastustoimintaa Perussa Etelä-Amerikassa. Yhtiön entinen nimi olikin King Fish Oü eli Kuningaskala. Artur Karaman oli Viron kaupparekisterin tietojen yhtiön osakas vuosina 2014–2018. Sähköpostissaan Karaman sanoo, ettei osallistunut yhtiön päivittäiseen toimintaan.

Kalastusbisnes ei lähtenyt lentoon, ja yhtiön tulot jäivät olemattomaksi. Myös Karamanin isä hankkiutui firmasta eroon vuonna 2020. Yhtiölle tuli latvialainen omistaja ja sen toimialaksi muutettiin kuljetus- ja varastointi.

Artur Karaman sanoo, ettei hän tunne imatralaisen hotellin omistajaa tai virolaisen yhtiön uutta omistajaa.