Omakotitalon yhteydessä sijaitsevan kuistin seinä oli syttynyt palamaan Kuivajoentiellä ja palo oli vaarassa levitä rakennukseen. Talon omistaja
oli suorittanut alkusammutusta vesiletkulla, ja saanut rajoitettua palon leviämistä.
Pelastuslaitos avasi kuistin yläpohjan rakenteita ja seinärakenteita, ja raivasi hiiltyneet palopesäkkeet pois. Palon epäillään saaneen alkunsa rakennuksen seinustalla sijainneesta tuhkakupista.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, ja rakennusvahingot rajoittuivat pienelle alueelle, pelastuslaitoksen tiedeotteessa kerrotaan.
Kohteeseen hälytettiin pelastusjoukkue Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin pelastuslaitokselta.