Torniolainen äiti, uskonnon ja psykologian opettaja, teologian maisteri, pappi ja eläkeläinen Eeva Peura on yksi äitienpäivänä kunniamerkin saavasta 39 ansioituneesta suomalaisnaisesta. Tasavallan presidentti on myöntänyt heille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Lapista kunniamerkin saavat myös Sisko Perttunen Pelkosenniemeltä ja Hilkka Sara Inarista.
Eeva Peura toimi Torniossa opettajana 1980-luvun puolivälistä alkaen. Yläkoulussa ja lukiossa toimiessaan hän tutustui tietysti valtavaan määrään nuoria. Nopeasti hänet alettiin tuntea Eevana, jolle voi puhua ja joka auttaa.
– Monesti se on ollut lapsen tai nuoren kuuntelemista arjessa, kannustamista, lohduttamista pikkumurheissa. Jos on ollut isompaa murhetta, sitten tietysti olen joutunut miettimään, miten voisin saattaa nuoren isomman avun pariin.
Varsinkin uran alkuvaiheessa, jolloin virallista oppilashuollon organisaatiota ei ollut, Peura hoiti paljon asioita työajan ulkopuolella. Hän arvelee sieltä saaneensa ”maineen” auttajana.
– Nuoret kertoivat toisilleen, että jos on jokin hätä, niin menepä juttelemaan Eevalle, tai toivat kaverinsa puheille. Sitten asiaan tartuttiin, ja totta kai monesti johdateltiin ammattilaisten hoiviin.
Vaikka nuoret saivatkin niin sanotun virallisen avun, hyvin monet halusivat, että Eeva pysyisi heidän elämässään.
– Sillä tavalla he ovat kulkeneet mukana, ovat tulleet sitten näyttämään minulle puolisoitaan tai lapsiaan, pyytäneet kummiksi, ja kun otin pappisvihkimyksen, olen saanut olla mukana vihkimässä tai kastamassa.
Apua tragedian hetkellä
Eeva Peura on ollut monin tavoin tukena myös elämän surullisimpina hetkinä. Opettajavuosina eteen tuli oppilaiden kuolemantapauksia, jotka järkyttivät koko yhteisöä. Lapsensa menettäneiden vanhempien avuksi koottiin sururyhmä, jonka tukityössä myös Peura oli mukana.
Ajan mittaan, yhdessä Tarja Tervahaudan kanssa, syntyi lisäksi kirja ”Lapseni on poissa”, joka valittiin myös vuoden kristilliseksi kirjaksi. Peura on ollut tekijänä myös toisessa vertaistukikirjassa: viime syksynä julkaistiin ”Lohtua yli pimeän”, joka on kirjoitettu itsemurhan tehneiden läheisten avuksi.
– Raskaimmistakaan asioista ei pitäisi vaieta. Ja näissä kirjoissa suuren surun kohdanneet kertovat, kuinka he alkaneet nähdä pieniä valonpisaroita ja onnistuneet tarttumaan uudestaan elämään.
Rakkauden piiriin mahtuu monia
Eeva Peuran lähimpään perheeseen kuuluu kolme lasta ja kolme lastenlasta, mutta hänen voi sanoa olleen äitinä monelle muullekin. Perheessä on ollut sijoitettu lapsi ja puolivirallisesti sijoitettu, ja monesti lapset ja nuoret ovat tuoneet mukanaan kavereitaan, jotka ovat olleet vailla aikuista tukea. Sitä he ovat Peuralta saaneet.
Peura kertoo nuorena lukeneensa Sylvi Kekkosen ajatuksen siitä, että pieni on se äidin rakkauden piiri, johon ei mahdu muuta kuin omat lapset.
– Se oli jotenkin hirveän puhutteleva. Ei Sylvi varmaan halunnut lyödä sillä ketään, vaan hän ehkä halusi hoksauttaa meitä äitejä ja isiä, aikuisia ylipäätään. Meidän kaikkien ympärillä on lapsia ja nuoria, ja myös vanhuksia, jotka ovat tavalla tai toisella yksin.
Peura toivoo, että tällaisen ihmisen osuessa kohdalle jokainen voisi avata oman sydämensä ja ottaa toisen huomioon.
– Jokainen ansaitsee tulla nähdyksi ja rakastetuksi. Erityisesti on pidettävä huolta niistä lapsista, jotka ovat menettäneet kaikista eniten.