Täydellisyyden tavoittelu on ajan trendi. Se näkyy tutkijoiden mukaan arjessamme kolmella tavalla:
Joko perfektionismin vaatimus on itse keksittyä: ihminen kehittää itselleen valtavat paineet luoda elämästään menestystarina. Tai sitten perfektionismi on sosiaalista. Se saa voimansa siitä, että yrität täyttää ne odotukset, joita muut sinulle asettavat. Tämä ”yleinen mielipide” määrittää, mikä on sinulle sopiva elintaso, elämäntapa, status ja nykyään yhä vahvemmin myös ulkonäkö.
Etenkin muille asetetuille täydellisyyden vaatimuksille näyttää olevan loputtomasti kysyntää.
Kolmas perfektionismin muoto sulauttaa kaksi aiempaa yhteen. Korkeat täydellisyyden vaatimukset asetetaan paitsi itselle, myös muille. Varsinkin tämä yhdistelmä on omiaan kasvattamaan ahdistusta.
Perinteistä tai sosiaalista mediaa seuratessa huomaa, että etenkin muille asetetuille täydellisyyden vaatimuksille näyttää olevan loputtomasti kysyntää. Mediat tuottavat jatkuvasti sisältöä, jossa neuvotaan löytämään ”red flageja” ympärillä olevista ihmisistä.
Red flag, punainen lippu, on varoitusmerkki, josta tunnistat psykopaatin, narsistin, huonon pomon, toksisen ystävän tai kumppanin.
Psykologi Katja Myllyviita muistuttikin hiljattain Helsingin Sanomissa, että jatkuvan muiden vikojen kyttäämisen sijasta voisi joskus katsoa myös peiliin.
Samaan aikaan woke -aktivismi on tuottanut sukupolven, joka ahdistuu melkein kaikesta. Omien täydellisen tietoisuuden vaatimusten lisäksi etsitään syitä ärsyyntyä myös muista ja muiden valinnoista. Syyllisyyttä koetaan ja syyllisiä etsitään ilmastoteoista, etuoikeuksista, kulutusvalinnoista, harrastuksista, ajattelutavoista – mistä vain.
Missään leirissä ei ole hyvä olla. Jos et koe jatkuvaa tiedostettua syyllisyyttä, olet välinpitämätön valkoisen keskiluokan elämäntapaa uusintava hirviö – mikäli taas olet liian tietoinen maailman ongelmista, oletkin todellisuudesta vieraantunut viherhippi, joka ei ymmärrä elämän realiteetteja.
Kasvava kansainvälinen tutkimustieto osoittaa keskustelukulttuurin kaventuneen myös yliopistoissa. Professoritkin ovat paljastuneet vain epätäydellisiksi tutkijoiksi, joita ei ole koulutettu navigoimaan polarisoivien aiheiden keskellä.
Ihmisyydestä jää paljon kokematta, jos käyttää aikansa vain virheiden pelkäämiseen.
Täydellisyyden kyttääminen saa meidät jännittämään arkeamme. Pelkäämme, puhummeko asioista oikein termein, syömmekö ensitreffeillä väärää ruokaa, olemmeko väärää mieltä kunkin hetken kohusta tai heitimmekö vitsin, joka ei olekaan hauska.
Ihmisyydestä jää paljon kokematta, jos käyttää aikansa vain virheiden pelkäämiseen. Arjesta oman kuplamme ulkopuolella tulee tällöin meille kaikille ahdistavaa.
Virheiden kyttäämisen kierrettä pahentaa, että jotkut hyötyvät siitä. Epäilyjämme ja vastakkainasettelua hyödyntävät muun muassa poliitikot, levikkinsä maksimoimiseen pyrkivä media tai yhtä näkökulmaa esittävät somevaikuttajat.
Sometohtori Suvi Uski on avannut, kuinka somessa tehtävän profiilityön tavoite on ylläpitää identiteetin aitoutta tilanteessa, jossa yleisö etsii tästä esityksestä jatkuvasti virheitä. Jos esitys epäonnistuu, vaikutukset eivät jää vain sosiaaliseen mediaan, vaan seuraavat arjen ihmissuhteisiin some-esiintymisen määrittäessä mielikuvia henkilöistä myös kahvipöydässä.
Sopivan tiheällä kammalla poikkeamia täydellisyydestä löytää tietysti meistä jokaisesta.
Sosiaalisen median alustat hyötyvät kyttäämisen kulttuurista, sillä loppujen lopuksi some on markkinointibisnes, jonka arvo muodostuu käyttäjistä.
Algoritmit palkitsevat näkyvyydellä ja vaikutusvallalla heidät, jotka laukovat somessa muita kyykkyyn ja provosoivat virheiden löytämiseen muista käyttäjistä. Ja sopivan tiheällä kammalla poikkeamia täydellisyydestä löytää tietysti meistä jokaisesta.
Mitähän vanhan liiton sosiologit sanoisivat kaikesta tästä? Varmaan jotain sellaista, että tehokkain keino hallita ihmisiä on tehdä se niin, etteivät he ymmärrä olevansa hallittavana.
Ai niin... mutta eiväthän vanhan liiton sosiologien pohdinnat trendaa algoritmeissä.
Tiina Helin
Kirjoittaja on sosiologi, joka uskoo, että voimme helpottaa ahdistusepidemiaamme lisäämällä ymmärrystä vallitsevista yhteiskunnan rakenteista.