Elämme parhaillaan elämänmuutosten ja kehitysprojektien kulta-aikaa. Vuoden vaihde kutsuu pohtimaan isoja kysymyksiä: Kuka olen? Mistä tulen ja mihin olen menossa vuonna 2024?
Nämä ovat hyviä kysymyksiä. Psykoterapeuttina ajattelen, että on tarpeellista pysähtyä säännöllisin väliajoin itsensä ja arvojensa äärelle. On kuitenkin eri asia tehdä näin siksi, että haluaa itselleen hyvää kuin siksi, ettei kestä nykyistä itseään, tai joku asiantuntija käskee. Edellistä motiivia ohjaa myötätunto itseä kohtaan, jälkimmäistä sisäistetty häpeä eli kokemus siitä, että on vääränlainen.
Meille toitotetaan nykyään kahta keskenään ristiriidassa olevaa viestiä: Toisaalta sanotaan, että jokainen on hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on, toisaalta viestitään, että ihmisen pitäisi kuitenkin pyrkiä joksikin muuksi: Ihanaa, että olet noin herkkä, mutta työelämässä sitä ei kannata kuitenkaan liikaa näyttää. Kaikki kehot ovat kauniita, mutta muistathan, että ylipaino on terveysriski.
Perustellaanpa itsensä hyväksymisellä myös muutosta: Vasta kun alat arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet, pystyt todella muuttumaan.
Kertomalla ihmisille, millaisia he voisivat joskus tulevaisuudessa olla, luodaan uusia kulutustarpeita.
Oli haasteena sitten itsensä hyväksyminen tai muuttaminen, kehnoja ja joskus kelpojakin keinoja näihin on toden totta tarjolla. Kaupalliset toimijat ovat nimittäin aina olleet hyviä hoksaamaan, mihin ihmiset tahtovat pennosensa tuhlata.
Nykyään ei ehkä ole enää sosiaalisesti suotavaa kuluttaa materiaan, mutta itseensä kylläkin.
Sitä paitsi kertomalla ihmisille, millaisia he voisivat joskus tulevaisuudessa olla, luodaan uusia kulutustarpeita. Kukapa ei haluaisi elää omannäköistä unelmaelämää tai tehdä sitä kuuluisaa omaa juttuaan!
Olemme sisäistäneet ajatusmallin siitä, että jossain muualla on aina paremmin. Sitä ruokkivat median ja sosiaalisen median tarinat sankareista, jotka ottivat oman elämänsä haltuun ja tulivat onnellisiksi.
Onnellisuus ei kuitenkaan ole pysyvä olotila – ja juuri se jätetään usein kertomatta. Sama pätee tyytyväisyyteen itseensä maailmassa, joka viestii jatkuvasti siitä, että ihmisen pitäisi olla jotain enemmän tai parempaa.
Eräälle tuttavalleni kävi kuten Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan joka neljännelle suomalaiselle työikäiselle. Hän uupui. Viimeisen viiden vuoden aikana hän ehti vaihtaa työpaikkaa paremman perässä viidesti, toteutti unelmansa kuukauden yksinpurjehduksesta ja aloitti tavoitteellisen voimaharjoittelun. Mainitsinko jo keramiikkakurssin, parisuhdevalmennuksen ja vinon pinon kehittävää ja hyödyllistä kirjallisuutta?
Kun hän pohjakosketuksen otettuaan katsoi peiliin, kuten uupuneita nykyään kehotetaan, sieltä katsoi sama vanha naama. Tästä voitaisiin vetää johtopäätös: Taas yksi suorittaja, joka on vaatinut itseltään liikaa. Kannattaa varmaan mennä terapiaan ja opetella olemaan itselleen armollinen.
Onneksi hän ymmärsi, ettei vika ole yksinomaan hänessä. Kukaan tuskin syntyy riittämättömyyden ääni mielessään soimaten. Se opitaan yhteiskunnassa, joka viestii meille, että itseään on kehitettävä jatkuvasti.
Tuhlaa aikaasi hyödyttömyyksiin ja haahuiluun.
Toivon, että teet tänä vuonna itsellesi yhden palveluksen. Tuhlaa aikaasi myös hyödyttömyyksiin ja haahuiluun. Aloita vaikka harrastus, jossa et halua kehittyä tai kuluta kirjoja, jotka ovat puhtaasti viihdettä.
Jos välttämättä haluat kehittää itseäsi, kysy itseltäsi yksi kysymys:
Ryhdynkö tähän, koska haluan tarttua itseäni kiinni kädestä vai niskasta?
Emilia Kujala
Kirjoittaja on psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka suunnittelee osallistumista kirjoittajakurssille.