Lapissa tänään poikkeuksellisen lämmintä, sunnuntaina viilenee

Alkuviikon lämpimät ja aurinkoiset säät jatkuvat vielä ainakin hetken aikaa.

Sininen taivas, pilviä ja aurinkoa.
Loppuviikosta, torstaita lukuunottamatta, povataan lämmintä ja aurinkoista koko Lapissa. Kuva: Unsplash
  • Karoliina Kotala

Lapissakin on saatu nauttia viime päivät lämpimästä kevätsäästä. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Heikki Sinisalon mukaan säät ovat nyt olleet vuodenaikaan nähden jopa tavanomaista lämpimämpiä.

Tänään keskiviikkona aurinko hellii lappilaisia, sillä lämpötilat lähentelevät pariakymmentä lämpöastetta. Etelä-Lapissa päästään päälle 20 asteen.

Torstaista on luvassa hieman viileämpi päivä ja lämpötilat putoavat Lapissa jopa alle kymmenen asteen. Viileä ilma kääntyy kuitenkin jälleen lämpimäksi perjantaina ja lauantainakin luvassa on aurinkoista ja lämmintä säätä.

Sunnuntaina satelee

Sunnuntaina säätyyppi muuttuu ja Lappiin on luvassa sateita sunnuntain ja maanantain aikana.

Tuleva viikko ei myöskään lupaile helteitä, sillä Jäämereltä saapuu kylmempää ilmaa ja epävakaisuutta, jonka vuoksi alkuviikko on Lapissa viileä.

– Päivälämpötilat pysyttelevät todennäköisesti alle kymmenen asteen ensi viikolla koko Lapissa, Sinisalo summaa.