Oulun alueella todettu hinkuyskää yläkouluikäisillä – liittyy joukkoliikuntaharrastukseen ja ulkomaan matkailuun

THL:n mukaan hinkuyskää esiintyy Suomessa jonkin verran. Tauti voi olla vaarallinen puolen vuoden ikäisille lapsille.

Mies yskii käsi suun edessä.
Hinkuyskä aiheuttaa muun muassa pitkittynyttä ja kuivaa yskää aikuisilla ja koululaisilla. Kuva: Eleni Paspatis / Yle
  • Nuutti Ruokangas

Oulussa ja Kempeleessä on todettu viime päivinä hinkuyskää yläkouluikäisillä lapsilla, tiedottaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde.

Tartunnat liittyvät Pohteen mukaan ulkomaan matkailuun ja joukkoliikuntaharrastuksiin. Myös yksittäisiä jatkotartuntoja perhe- ja kaveripiirissä on todettu. Pohteen tartuntatautiyksiköt tekevät tartunnanjäljitystä, mutta Pohteelta kehotetaan hakeutumaan sosiaali- ja terveyskeskukseen arvioitavaksi, mikäli tietää altistuneensa hinkuyskälle, tai sille sopivia oireita ilmaantuu.

Hinkuyskän tyypillinen oire on pahimmillaan useita viikkoja kestävä, usein yöllä ilmaantuva puuskittainen yskä, joka ilmenee noin 1–2 viikon kuluttua ensioireista. Aikuisilla ja koululaisilla voi esiintyä pitkittynyttä kuivaa yskää. Tartuttavuus on suurimmillaan taudin alkuvaiheilla.

Bordetella pertussis -bakteerin aiheuttama hinkuyskä voi olla erityisen vakava alle kuuden kuukauden ikäisillä rokottamattomilla lapsilla. Alle kuuden kuukauden ikäiset lapset, joilla epäillään hinkuyskää, voivat hakeutua OYSin lastenpäivystykseen ilman lähetettä.

Tautia todettu myös Varsinais-Suomessa kouluikäisillä

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan Suomessa esiintyy hinkuyskää jonkin verran. Esimerkiksi vuosina 2016–2019 koko Suomessa esiintyi noin 400–550 tapausta vuosittain, mutta vuonna 2022 tapauksia oli vain 31. Myös Varsinais-Suomessa ja Helsingissä on todettu hinkuyskää viime aikoina.

Pohteelta muistutetaan, että myös muita hengitystieinfektioiden aiheuttajia on liikkeellä, joten tavallista flunssaa ei tarvitse epäillä hinkuyskäksi, mikäli altistumista ei ole tiedossa.