Lähteen koululla Lahdessa kesäloma häämöttää jo. Ulkona välitunnilla aurinko paistaa. Luokanopettaja Kaija Kolila-Kinnunen sulkee oven perässä, kun ekaluokkalainen Rasmus Suutari saapuu luokkaan ja istahtaa haastateltavaksi.
Toimittajalle juttelu jännittää.
– Mama! Valitsiko äiti mut tähän?
– Ei kun minä, Kolila-Kinnunen vastaa.
– Voi vitsi!
Kirjoittamaan oppiminen on ollut kivaa
Moni Lähteen koulun ekaluokkalainen kertoo osanneensa kirjoittamista jo vähän aloittaessaan koulun syksyllä. Taidot ovat kehittyneet talven ja kevään aikana paljon.
Kirjoittamaan oppiminen on ollut kivaa, mutta samalla haastavaa.
– Opettelu oli vähän vaikeaa. Ja vähän on vaikeaa kertoa siitä, kun en enää hirveästi muista. Olen käynyt niin paljon tätä ekaluokkaa, Rasmus Suutari sanoo.
Aada Saarikivi kertoo osanneensa kirjoittaa hiukan jo syksyllä, mutta silti töitä taidon eteen on pitänyt tehdä.
– Joskus on menneet sanat väärin, ja joskus virkkeet. Joskus on jäänyt tavuviiva tai vähän kirjaimia pois, Saarikivi kertoo.
Lilian Laattala tuumaa, että kirjoittamaan oppimista on vaikea selittää.
– Mutta aika kivaa, että nyt sellainen taito on, hän sanoo.
Mila Vainikka kertoo, että kivointa on ollut oppia kirjoittamaan isoja virkkeitä.
Opettaja on urallaan opetellut jo kolme kirjasintyyppiä
Luokanopettaja Kaija Kolila-Kinnunen kertoo oppineensa lukemaan esikoulaikana lukiessaan papan kanssa Aku Ankkaa. Kouluajoistaan hän muistaa erityisesti kakkosluokan ja kaunokirjoituksen.
– Se ihana kaunokirjoituskirja vietiin välillä viikonlopuksi kotiin, ja harjoiteltiin niitä vanhoja kaunoja. Se oli 1980-luvulla.
Koulussa opetettavat kirjasintyypit ovat muuttuneet matkalla monta kertaa.
– Onkohan tämä nykyinen kolmas kirjasintyyppi, jonka olen töissä harjoitellut, että voin sitä opettaa, Kolila-Kinnunen pohtii.
Kortteja, koulutehtäviä ja viestejä kavereille
Ensimmäistä luokkaa käyvä Aatos Järveläinen kertoo käyttävänsä kirjoitustaitoaan kouluhommien lisäksi puhelimella viestittelyyn.
– Ja jos on vaikka äidin, isosiskon tai iskän synttärit, niin teen joskus heille kortteja, Järveläinen sanoo.
Henni Halmekoski kirjoittaa kotona muistilappuja ja puhelimella viestejä.
Hilma Rehti kertoo, ettei hän käytä kirjoitustaitoaan vapaa-ajallaan, paitsi päiväkirjan kirjoittamiseen.
– Ja läksyihin tietysti, hän lisää.
Luokanopettaja Kolila-Kinnunen summaa, että juuri edellä mainitut viestit, kortit ja omat tarinat ovat lapsille tärkeitä.
– Saadaan tuotettua omia ajatuksia paperille näkyväksi, ettei niitä tarvitse enää ainoastaan kertoa. Voidaan näyttää muille, mitä on kirjoitettu.
Kaija Kolila-Kinnunen kiteyttää, että lukeminen avartaa, mutta kirjoittaminen tuo siihen syvyyttä.