Bridgerton on pukuloistoa, tanssiaisia, seurapiirijuoruja ja nuoren rakkauden jännitystä – ja yksi suosituimmista tv-sarjoista koskaan.
Yhdysvaltalaiskirjailija Julia Quinnin kirjasarjaan perustuva sarja seuraa englantilaisen aatelisperheen Bridgertonin perheen elämää 1800-luvun Lontoossa.
Bridgerton-sarjan ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi jouluna 2020 keskellä pahinta korona-ahdistusta. Pako fantasian maailmaan oli monille tervetullutta pakoa todellisuudesta, ja sarja ampaisi heti julkaisunsa jälkeen Netflixin suosituimmaksi tuotteeksi.
Suoratoistopalvelun mukaan sarjaa katsoi ensimmäisen kuukauden aikana 82 miljoonaa kotitaloutta.
Samalla 18 vuotta aiemmin julkaistut kirjat nousivat myyntilistojen kärkeen ja loppuivat jopa paikoittain kaupoista. Sittemmin kirjat ovat saaneet uusia painoksia. Alkuperäinen, kahdeksanosainen kirjasarja julkaistiin vuosien 2000 ja 2006 välillä.
Suosiosta kertoo myös se, että Netflix on tehnyt virallisia Bridgerton-teemaisia tuotteita eri yritysten kanssa.
Historiallisen draaman uusin, kolmas tuotantokausi julkaistiin osittain viime torstaina 16. toukokuuta. Ennen julkaisupäivää aiemmat Bridgertonin kaudet nousivat jälleen Netflixin katsotuimpiin ja uusi kausi on saanut paljon huomiota.
Listasimme tähän artikkeliin tärkeimmät syyt sarjan ilmiömäiseen suosioon.
Värisokeus tuo modernin otteen
Bridgerton saattaa vaikuttaa miltä tahansa historialliselta sarjalta, mutta se erottuu joukosta monella tavalla.
Ensimmäinen, kenties näkyvin ero muihin historiallisiin sarjoihin on hahmojen ja näyttelijöiden ihonväri.
Tummaihoisia näyttelijöitä ja hahmoja esiintyy tarinassa niin päähenkilöinä kuin sivuhahmoina. Tärkeimpänä on tummaihoinen kuningatar Charlotte.
Ilmiön taustalla on colorblind casting eli vapaasti suomennettuna värisokea roolitus. Käytännössä termi tarkoittaa, että esimerkiksi Bridgertonissa historiallistakin hahmoa voi esittää kuka tahansa, ihonväristä huolimatta.
Bridgertonin kohdalla roolitus näyttäytyy aateliston monimuotoisuutena, joka ei vastaa historiallisen 1800-luvun Lontoon aatelistoa.
Roolitustapa on saanut kehuja, mutta myös kritiikkiä. Esimerkiksi The New York Timesin mukaan järkevämpää olisi antaa ei-valkoisten kertoa omia tarinoitaan ihonvärin muuttamisen sijaan.
Ongelmallista on The New York Timesin mukaan myös se, että ei-valkoisten hahmojen olemassaoloa Bridgertonissa selitetään hyvin vähän. Britanniassa harjoitetaan orjuutta, mutta hovissa ihonvärillä ei tunnu olevan merkitystä.
Toisaalta sarjan maailmaa on kiitetty juuri sen modernista otteesta historiallisiin aiheisiin. Sekoitus näkyy paitsi roolituksessa, myös puvuissa ja musiikissa sekä ruudulla nähtävässä seksissä.
Huulikiiltoa ja purkkapoppia
Pukeutuminen ja mekot ovat iso osa Bridgertonia ja sen juonta.
Kun häämarkkinoille astuvat nuoret naiset viettävät kesänsä tanssiaisissa, puvut eivät ole sivuseikka vaan usein pääasia.
Kankaita, pukuja ja muuttuvia muoteja ihmetellään ja ihaillaan lähes jokaisessa jaksossa ja ne pääsevät esille tanssiaisissa joka kaudella. Vogue-lehden mukaan jo pelkästään sarjan ensimmäisellä kaudella nähtiin noin 5 000 eri asua.
Bridgerton poikkeaa historiallisuudesta myös pukujen osalta. Mekkojen linjat mukailevat aitoa 1800-luvun empiretyyliä, mutta kampaukset ja kankaat ovat modernimpia.
Asuissa on myös huumoria ja leikillisyyttä. Mauttomina tunnettu Featheringtonin perhe nähdään usein yliampuvissa kukkakuoseissa, kun taas kuningatar Charlotten peruukit kasvavat vaikutusvallan huvetessa.
Vaatetus nousee uusimmalla kaudella myös juonen keskiöön, kun Penelope Featherington järjestää itselleen muodonmuutoksen aviomiehen löytämiseksi.
Modernin ja klassisen sekoitusta on myös sarjaa säestävä musiikki. Pianoa soittavat aatelisneidit harrastavat klassisia sävelmiä, mutta tanssiaiskohtauksissa kuullaan nykypäivän poppia. Orkesteriversioita on ainakin Taylor Swiftin, Ariana Granden, Billie Eilishin ja BTS:n kappaleista.
Seksiä, juoruja ja äkkikäänteitä
Verrattuna esimerkiksi Jane Austenin romansseihin, Bridgertonin tarinat ovat kaukana siveistä. Ajan tiukat moraalit kehystävät tarinaa, mutta ruudulla nähdään myös harvinaisen paljon paljasta pintaa.
Sarja on saanut huomiota erityisesti sen seksikohtauksista. Sarjan tekijät ovat kertoneet mediassa, että Bridgerton tuo markkinoille uudenlaista naisen näkökulmaa seksiin, mutta sarjan tapa kuvata seksiä on herättänyt myös närkästystä.
Siveysteema korostuu myös sarjan kertojan Lady Whistledownin juorulehdessä. Lehti raportoi etenkin aatelisnaisten etikettivirheistä ja rikkomuksista jatkuvalla syötöllä ja pitää jopa kuningattaren kurissa.
Sarjan lopullista suosiota selittää sen rakenne. Bridgertonin tuotantoyhtiö Shondaland ja sen taustalla toimiva Shonda Rhimes ovat tunnettu rajuista juonenkäänteistä ja koukuista, joita Bridgertonista ei puutu. Hahmot rakastuvat yllättäviin henkilöihin, perivät aatelisarvoja ja menettävät omaisuutensa jakso toisensa jälkeen.
Koukkuja vahvistaa Netflixin putkeen katsomisen kulttuuri, jolle koko sarja rakentuu. Jokaisen jakson loppu johdattaa jo luontevasti seuraavaan osaan, jolloin putkeen katsominen on jopa suositeltavaa.
Toisaalta mallia vaikeuttaa tällä kaudella se, että Bridgertonin julkaisu on jaettu kahteen osaan. Julkaisu osissa on Forbesin mukaan Netflixin temppu saada katsojat tilaamaan suoratoistopalvelua pidemmältä ajalta kerrallaan.
Esimerkiksi kolmannen tuotantokauden viimeisin jakso päättyy kohtaukseen, jossa kosija odottaa neidon vastausta. Tällä kertaa vastaus annetaan yleisölle kuitenkin vasta kuukauden kuluttua.
Vielä on liian aikaista tietää, rikkooko Bridgertonin uusi kausi edellisten osiensa katsojaennätykset. Netflix julkaisee katsojalukujaan viikko kerrallaan. Tämän hetken top-listoja hallitsevat kuitenkin Bridgertonin 1 ja 2 kausi.
Kolmannen tuotantokauden loput neljä jaksoa ilmestyvät 13. kesäkuuta.