Varakansanedustaja, Porin teknistä lautakuntaa johtava Mikael Ropo (kok.) syyttää Porin kokoomuksen valtuustoryhmää kovasanaisesti kiusaamisesta.
Taustalla on se, että Ropoa ei ole valittu hänen tahtomiinsa luottamustehtäviin, vaikka hän sai kokoomuksen listalla toiseksi eniten ääniä viime kuntavaaleissa. Ropo on myös kokoomuksen varakansanedustaja.
Äänestys luottamuspaikkojen jaosta
Mikael Ropo kertoo sosiaalisessa mediassa, että ei tullut valituksi kokoomuksen ehdokkaaksi Porin kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan paikalle. Hänen sijastaan tehtävään esitetään valtuustoryhmän puheenjohtajaa Bia Kaskea, joka on jo aiemmin istunut kaupunginhallituksessa.
Paikka vapautuu, koska ex-kansanedustaja Sampsa Kataja jättää tehtävän luottamuspulan takia. Katajan erottamiseksi oli jo perustettu tilapäinen valiokunta. Hän kuitenkin teki lopulta itse johtopäätöksensä ja erosi – kertoen samalla, ettei hän enää jaa samoja arvoja kokoomuksen kanssa.
Ropo katsoo, että kokoomusryhmä on sorsinut valinnoissaan aiemmin myös Katajaa. Ropo oli kuitenkin keväällä itsekin mukana vaatimassa tilapäisen valiokunnan perustamista Katajan erottamiseksi.
Ropoa esitetään Kaskelta vapautuvalle kaupunginhallituksen rivijäsenen paikalle.
Kaupunginvaltuusto tekee valinnat maanantai-iltana kokoomuksen valtuustoryhmän ehdotuksen mukaisesti.
Bussin alle heittämistä?
Ropo syyttää sosiaalisessa mediassa valtuustoryhmää suorananaisesti bussin alle heittämisestä.
– Harmittaa kovasti äänestäjien puolesta, jotka ovat luottamuksen antaneet ja halunneet antaa mandaatin ykkösruutuun. Kiusaamisesta huolimatta aion hoitaa kaupunginhallituksen jäsenyyden parhaan kykyni mukaan kuten kaikki tehtävät tähänkin asti, hän kirjoittaa.
Ropo saa Facebook-sivuillaan tukea muun muassa kokoomuksen eurovaaliehdokkaalta, porilaiselta Maria Rautaselta.
Kokoomuksessa ristiriitoja
Mikael Ropon syytös kertoo Porin kokoomuksessa jo pitkään vallinneista ristiriidoista. Tilanne on pulpahtanut esiin myös julkisuudessa useita kertoja kuntavaalien jälkeen. Porin kokoomuksen kunnallisjärjestökin on käsitellyt asiaa.
Ropon kritiikin kärki osuu erityisesti Bia Kaskeen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajaan, kansanedustaja Mari Kaunistolaan.
Ropon äänimäärä kuntavaaleissa oli 594, Kasken 343 ja Kaunistolan 446.
Puheenjohtaja kiistää syytökset
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Bia Kaski kommentoi Ylelle, että hän ihmettelee suuresti Ropon syytöksiä. Hän pitää kiusaamisesta puhumista kovana väitteenä.
– Ropo nousee nyt ensimmäistä kertaa kaupunginhallitukseen. Mikael ei ollut huono vaihtoehto varapuheenjohtajaksi mutta nyt ryhmä päätyi minuun selvällä enemmistöllä.Ymmärrän toki turhautumisen ja pettymyksen. Ropo on jatkuvasti tuonut esille omaa äänimääräänsä. Mutta ainahan ryhmissä on äänestetty ja päädytty erilaisiin lopputuloksiin.
Kaski myös kiistää, että Porin kokoomus olisi jakautunut.
– Se, että ryhmässä on erimielinen henkilö, ei tee ryhmästä jakautunutta. Joka ikisessä valtuustoryhmässä joku on yhtä mieltä ja toinen toista mieltä. Samanmielisyys olisi vaarallista.