Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes löysi viime keväänä vakavia puutteita useista Hokka-merkkisistä pelastusliiveistä. Liivit vedettiin markkinoilta, mutta niitä on edelleen kaupan nettikirppareilla.
10–20-kiloiselle taaperolle tarkoitetut liivit eivät testatessa kääntäneet testinuken kasvoja ylöspäin. Tällöin lapsen kasvot voivat jäädä veden alle ja lapsi voi hukkua.
Myöskään liivien varalaita ei täyttänyt turvallisuusvaatimuksia. Liian pieni varalaita voi aiheuttaa lapsen hengitysteiden joutumisen vedenpinnan alapuolelle.
Muun kokoisissa, saman valmistajan pelastusliiveissä huomattiin myös vakavia puutteita, mutta ainoastaan 10–20-kiloisille tarkoitetuissa XXS-koon liiveissä oli Tukesin mukaan hukkumisvaara.
Tukes pyysi Hokalta muiden liivien turvallisuuden osoittavat asiakirjat. Hokka ei toimittanut niitä.
Tukes velvoitti valmistajaa poistamaan liivit markkinoilta, mutta ei velvoittanut myytyjen tuotteiden keräämistä asiakkailta.
Torissa vastuu on käyttäjällä
Hokka-pelastusliivejä myydään yhä nettikirppiksillä. Pelkästään Tori.fi- sivustolla on tätä juttua kirjoittaessa kymmeniä yksityisten myyjien ilmoituksia Hokka -pelastusliiveistä.
Torin johtaja Jenni Tuomisto vetoaa käyttöehtoihin, joiden mukaan käyttäjät ovat henkilökohtaisesti vastuussa ilmoituksistaan. Kuluttajansuojalakikaan ei toimi samalla lailla Torissa, kuin yritykseltä ostaessa.
– Tori ei vastaa ilmoitetuista tuotteista tai palveluista, Tuomisto kertoo.
Tori on laatinut listan niistä tuotteista, joita sivustolla ei saa myydä. Näitä ovat muun muassa lääkkeet, päihteet ja ilotulitteet. Tuomisto kertoo, että listausta kehitetään viranomaisten ja järjestöjen kanssa.
– Torin sääntöjen täydentäminen Tukesin listaamilla vaarallisilla tuotteilla on ehdottomasti harkitsemisen arvoinen ajatus.
CE-merkintä ei vielä tarkoita turvallisuutta
Tukesin ylitarkastaja Asta Koiviston mukaan pelastusliiveille ei ole olemassa erillistä hyväksymisprosessia, jossa liivien turvallisuus varmistettaisiin ennen niiden myyntiä
– Valmistajilla, maahantuojalla ja jakelijalla on velvoitteet sille, millä tasolla tuotteen turvallisuudesta tulee varmistua ennen markkinoille saattamista.
Hokka Oy:n myymissä pelastusliiveissä on CE-merkintä, jolla valmistaja vakuuttaa, että tuote täyttää EU:n turvallisuusvaatimukset. Merkintä ei silti takaa turvallisuutta. Valmistaja voi liittää tuotteeseen CE-merkinnän, kun on itse varmistunut siitä, että tuote täyttää turvallisuusvaatimukset.
Myös CE-merkityt pelastusliivit voivat siis olla vaaralliset.
Katso alla olevalta videolta vinkit turvallisten pelastusliivien tunnistamiseen.
Valmistajan nettisivut katosivat yhtäkkiä
Yle ei tavoittanut Hokka Oy:n edustajaa kommentoimaan asiaa. Yhtiön nettisivut katosivat pian sen jälkeen, kun Tukes vaati pelastusliivien poistoa markkinoilta. Yhtiön sähköposti ei ole käytössä eikä puhelinnumeroon saa yhteyttä.
Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kerrotaan, että on harvinaista mutta ei ennenkuulumatonta, että yritys katoaa kuluttajien saavuttamattomiin ongelmien ilmaantuessa.
Kuluttajaneuvonnan erityisasiantuntija Kati Korppoo neuvoo käytöstä poistettujen Hokka-pelastusliivien omistajia olemaan ensisijaisesti yhteydessä siihen liikkeeseen, josta liivit on aikoinaan ostanut.
– Tällaisissa tapauksissa on kyse kuluttajansuojalain mukaisesta virheestä. Ensisijaisesti tavaran virheestä ja virheen hyvittämisestä on vastuussa myyjä.
Jos liivit on hankittu suoraan Hokka Oy:ltä eikä yhtiöön ole saanut yhteyttä, on tilanne Korppoon mukaan hankala. Hän neuvoo ensisijaisesti olemaan myyjään yhteydessä sähköpostitse.
– Jos yritys on passiivinen, voi kuluttajaneuvonnan kautta yrittää asiaa vielä ratkoa, mutta yleensä kuluttaja jää näissä tilanteissa maksumieheksi, Korppoo sanoo.
Onko sinulla kokemusta vaarallisista pelastusliiveistä? Kerro tarinasi meille. Sähköpostiosoitteemme on mikkeli@yle.fi