Jyväskylän ensimmäinen asukaspaneeli: ”Nuorten syrjäytymisen hinta on kohtuuton”

Jyväskylässä koottiin 32 eri ikäisestä kaupunkilaisesta koostuva asukaspaneeli arvioimaan kaupungin tekemien säästöjen vaikutuksia.

Jyväskylän asukaspaneelin Roope Koljander ja Sara Kuparinen kombokuvassa.
Roope Koljander ja Sara Kuparinen osallistuivat mielellään asukaspaneeliin. Kuva: Jussi Lindroos / Yle
  • Jussi Lindroos

Jyväskyläläisistä koottu asukaspaneeli tarkasteli kaupungin tänä vuonna tekemiä mittavia säästöjä. Se kokoontui kolme kertaa ja luovutti tänään oman julkilausumansa ensi vuoden talousarviosta kaupunginhallitukselle.

Paneelin arvioinnin painopiste oli siinä, että säästöt eivät kohdistuisi kohtuuttomasti millekään väestöryhmälle.

Julkilausumassa nostetaan esiin se, että mittavat säästötoimenpiteet eivät vaikuta niinkään työssäkäyviin ja hyvin toimeentuleviin kaupunkilaisiin. Sen sijaan ne vaikuttavat erityisesti lapsiin, nuoriin ja niihin kaupunkilaisiin, jotka ovat valmiiksi heikossa asemassa.

Asukaspaneeli haluaa muistuttaa päättäjiä siitä, että myös heikoimmista on pidettävä huolta. Se korostaa, että nuorten syrjäytymisen hinta on kohtuuton koko yhteiskunnalle.

Paneeli suosittaa myös välttämään ennaltaehkäiseviin palveluihin kohdistuvia säästöjä. Leikkaaminen niistä voi tuoda nopeasti säästöjä, mutta näkyä pitkällä aikavälillä moninkertaisina kustannuksina.

Panelistit innolla mukana

Paneelissa oli mukana 32 jäsentä. Viestilaiteasentaja Roope Koljander ilmoittautui heti mukaan, kun hän sai kutsun.

– Kun valinnan varmistanut sähköposti tuli, oli sellainen lottovoittoa parempi tunne.

Koljander kuvaa kokemusta asukaspaneelityöstä hienoksi. Yhteishenki oli hyvä ja kaikkien mielipiteet otettiin huomioon.

Hänen oma lapsensa on varhaiskasvatuksen piirissä, joten lasten ja nuorten asiat kiinnostavat. Koljanderin mukaan varhaiskasvatus on Jyväskylässä korkealaatuista – ainakin vielä.

Koljander on yhtä mieltä paneelin kanssa siitä, että nuorilta leikkaaminen tuo ongelmia tulevaisuudessa.

Myös opiskelija Sara Kuparinen lähti mielellään mukaan arvioimaan kaupungin säästötoimia.

– Pienen lapsen äitinä olen huomannut, että lapsiperheiltä leikataan aika paljon. Kun tuli mahdollisuus lähteä paneeliin mukaan, tein sen mielelläni.

Kuparinen kuvaa tehtävää mukavaksi. Vaikka väki oli eri-ikäistä ja monenlaisista taustoista, kaikki olivat kavereita keskenään.

– Olimme kaikki yksimielisiä siitä, että julkilausuma on hyvä.

Paneelikokeilun rahoitusta tuki Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.

Jyväskylän ensimmäisen asukaspaneelin julkilausuman voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

28.5.2024 klo 12:37 korjattu tietoa paneelikokeilun rahoituksesta.