Kaavoittajat eivät halua tehdä Vanhasta Raumasta ulkoilmamuseota

Arkkitehtien mukaan muutosmahdollisuuksia on myös maailmanperintökohteen suojelluissa rakennuksissa.

Rauman kaupungin keskusta kuvattu ylhäältä käsin, keskellä vanha, keltainen raatihuone.
Vanhan Rauman kaavaa uusitaan. Arkistokuva. Kuva: Soila Ojanen / Yle
  • Kati M. Rantala

Vanhan Rauman uusittava kaava ei rajoita Unescon maailmanperintökohteen elinvoimaa.

Näin lupaavat kaavauudistusta työstävät Rauman kaupungin kaavoitusarkkitehdit.

Vanhan Rauman puolesta toimiva yhdistys on nostanut esille huolensa siitä, että rakennusten säilöminen nykyisenlaisiksi sisä- ja ulkomuodoltaan vie alueelta elinvoiman ja pahimmassa tapauksessa tuhoaa hyväkuntoisen rakennuskannan.

Kaavoitusarkkitehti Henri Raition mukaan uudessa kaavassa Vanhan Rauman rakentamista voidaan lisätä noin kymmenellä prosentilla, joten kyse ei ole alueen museoinnista.

– Nykyinen asemakaava on vuodelta 1981. Maailma ja suojelukäsitykset ovat muuttuneet siitä ja kaavaprosessissa on tutkittu näitä uusia arvoja. Uudessa kaavassa suojelua on lisätty 1980-luvusta, mutta siellä on hyvin paljon vielä muutosmahdollisuuksia, Raitio kertoo.

Muutokset mahdollisia myös suojelluissa kohteissa

Kaavan uusimistyötä on tehty pitkään, ja alueella on ollut voimassa rakennuskielto kaksi vuotta kerrallaan jo kahdeksan vuoden ajan.

Kaavoitusarkkitehti Raition mukaan rakennuskielto asetetaan, jotta kaavauudistuksen aikana ei tapahdu uuden asemakaavan tavoitteiden vastaista kehitystä.

Rakennuskiellon aikana tietyille toimenpiteille pitää hakea poikkeuslupaa. Jokaisen tapauksen yhteydessä tutkitaan erikseen, onko hanke tulevan kaavan tavoitteiden mukainen.

Raitio huomauttaa, että muutosmahdollisuuksia on myös suojelluissa rakennuksissa.

– Tähänkin mennessä suojeltuja rakennuksia on voitu muuttaa. Se tietysti vaatii arvojen huomioimista, että muutoksia tehdään niissä rajoissa, mitä rakennukset kestävät.

Osa elävää ydinkeskustaa

Kaavoitusarkkitehti Mervi Tammi vakuuttaa, että Vanhan Rauman yrittäjät on pidetty mielessä uudessa kaavassa.

– Se on yksi keskeisimpiä tavoitteita tässä kaavamuutoksessa, että Vanhan Rauman elinvoima säilyy. Vanha Raumahan on osa Rauman ydinkeskustaa, joten toimintaedellytysten liiketoiminnalle pitää säilyä, Tammi sanoo.

Asemakaavan nähtävillä olo päättyi toukokuun puolivälissä. Kaupunki antaa kaavan seuraavassa vaiheessa vastineet saatuihin mielipiteisiin.