Ylelle historiallinen ensimmäinen voitto Prix Circomissa

Euroopan parhaita alueellisia sisältöjä palkittiin Puolassa.

Prix Circomissa Ylen voittaman palkinnon hakivat aluetoiminnan päällikkö Karri Lehtiö, toimittaja Emilia Pakkala ja koodaava toimittaja Teemu Kakko.
Prix Circomissa Ylen voittaman palkinnon hakivat aluetoiminnan päällikkö Karri Lehtiö, toimittaja Emilia Pakkala ja koodaava toimittaja Teemu Kakko. Kuva: Aki Karjalainen / Yle
  • Pasi Punkari

Yle on voittanut ensimmäistä kertaa kategorian pääpalkinnon media-alan kansainvälisessä Prix Circom -kilpailussa. Pääpalkinto tuli digitaalisen median sisältöjen kategoriassa. Lisäksi Yle sai kunniamaininnan uutisohjelmien kategoriassa.

– Huikea juttu! Olemme panostaneet digitekemiseemme paljon ja on hienoa, että se tuottaa tulosta. Vaikka uutisia tehdään yleisöä varten, näin suuri tunnustus on meille yhteinen ilon aihe. Kunnia sinne mihin se kuuluu eli tekijöille, Ylen aluetoiminnan päällikkö Karri Lehtiö iloitsee.

Palkinnot Euroopan parhaista julkisen palvelun alueellisista sisällöistä jaettiin torstai-iltana Circomin 40. vuosikokouksessa Puolan Poznanissa.

Pääpalkinnon voittanut Ylen Oulun toimituksen ja aluetoiminnan Suomi-deskin yhteistyönä tehty sisältö on vuorovaikutuksellinen journalistinen peli. Pelissä katsoja on yliopistosairaalan päivystyksessä tekemässä hoitajan arkisia päätöksiä.

– Olen kiitollinen, että saan olla osa Yleä, joka on valmis luomaan uusia tapoja tehdä journalismia. Tämä oli jotain, mitä emme ole koskaan aiemmin tehneet. Ja kuten näemme, työ palkittiin, palkitun jutun toimittanut Emilia Pakkala Oulusta sanoo.

Peliä on käytetty journalismin muotona vielä kohtuullisen harvoin.

– Olen varma, että tämänkaltainen muoto auttaa meitä asettamaan itsemme toisten ihmisten asemaan ja oppimaan uusia asioita toisistamme, koodaava toimittaja Teemu Kakko uskoo.

Kansainvälisen ammattilaistuomariston mukaan peli tarjoaa ainutlaatuisen tavan kertoa sairaanhoidon tilanteesta, yhdistäen journalistisen sisällön ja pelielementit. Pelin kautta yleisö pääsee kokemaan itse sairaaloiden kiireen ja ymmärtämään päätöksenteon vaikutukset henkilökunnan näkökulmasta.

Haluatko kokeilla muita Ylen samaan tapaan toteutettuja pelillisiä sisältöjä? Ole hyvä!

Toimittajat keskiössä Uutis-Suomesssa

Uutisohjelmien kategoriassa aluetoimitusten yhteinen Uutis-Suomi -lähetys palkittiin kunniamaininnalla sen raikkaasta lähestymistavasta, jossa kentällä olevat toimittajat ovat lähetyksen kerronnan keskiössä.

Ylen aluetoiminnan Uutis-Suomi sai kunniamaininnan Euroopan parhaiden uutisohjelmien kategoriassa. Ohjelman tuottaja Jan Hynnä (vasemmalla) haki kunniakirjan muiden palkittujen yleläisten kanssa.
Ylen aluetoiminnan Uutis-Suomi sai kunniamaininnan Euroopan parhaiden uutisohjelmien kategoriassa. Ohjelman tuottaja Jan Hynnä (vasemmalla) haki kunniakirjan muiden palkittujen yleläisten kanssa. Kuva: Aki Karjalainen / Yle

Tämä antaa tuomariston mukaan uuden ulottuvuuden kerronnalle ja vuorovaikutukselle yleisön kanssa.

– Ohjelma on ottanut paikkansa myös yleisön sydämissä. Uutis-Suomi keskittyy kotimaan läheisiin aiheisiin kireän maailmantilanteen uutisaikana, sanoo lähetyksestä vastaava Ylen aluetoiminnan kehityspäällikkö Aki Karjalainen.

Circom Regional on Euroopan alueellisia sisältöjä tekevän julkisen palvelun median järjestö. Järjestössä toimii muun muassa yli 200 tv-kanavaa noin 40 jäsenyhtiössä ympäri Eurooppaa.