Varaudu maksamaan satoja euroja vakuutuksesta, jos sinulla on iso sähköpotkulauta tai sähköskootteri

Kesäkuun alusta alkaen tietyt sähköllä kulkevat laitteet tarvitsevat vakuutuksen. Moni kuluttaja on jo yllättynyt vakuutusten hinnoista.

Sähköskootterilla ajava Tanja Severikangas ei pidä uudistusta reiluna. Video: Juha Niemelä / Yle.
  • Hanna Holopainen

Moneen sähköiseen liikkumisvälineeseen vaaditaan pian liikennevakuutus, jonka hinta saattaa hämmentää kuluttajia: se voi olla satoja euroja vuodessa.

Kesäkuun alusta lähtien liikennevakuutus on pakollinen esimerkiksi kaikille yli 25 kiloa painaville tai yli 25 kilometriä tunnissa kulkeville skoottereille ja sähköpotkulaudoille.

Raisiolainen Tuomo Saarni yllättyi, että lapsen sähköpotkulautahankinta vaatii kylkeensä jopa noin 400 euron vuotuisen liikennevakuutuksen. Hän sai samankaltaisen tarjouksen kahdesta vakuutusyhtiöstä, kaksi muuta yhtiötä ei ollut vielä vastannut haastatteluhetkellä.

– Sähköpotkulaudan liikennevakuutus maksaa enemmän kuin tavallisen auton liikennevakuutus vuodessa, Saarni toteaa.

Oululainen Tanja Severikangas harkitsee jo omasta työmatkaskootteristaan luopumista. Hänen skootterilleen vakuutuksen hinta on noin 240 euroa vuodessa.

– Linja-autolla tai pyörällä kulkeminen tulevat halvemmaksi.

Severikangas kokee, että hän ei ole saanut riittävästi tietoa vakuutuksen alaisista liikkumisvälineistä. Haastattelun aikana hän hoksasi tarvitsevansa itsekin vakuutuksen.

– Luulin, että painoraja on viisikymmentä kiloa.

Kuluttajan on itse selvitettävä, pitääkö hänen vakuuttaa liikkumisvälineensä. Asian voi selvittää esimerkiksi Liikennevakuutuskeskuksen testillä. Useammat kuluttajilla olevat sähköpotkulaudat ja sähköpyörät eivät jatkossakaan kuulu vakuutuksen piiriin.

Näin paljon vakuutus voi maksaa

Tähän asti vain osa vakuutusyhtiöistä on tarjonnut kuluttajille mahdollisuuden laskea kesäkuussa vaadittavan vakuutuksen tarjouksen verkossa.

Selvitimme kuluttajan liikennevakuutusten hintoja kolmesta vakuutusyhtiöstä: Ifistä, Lähi-Tapiolasta ja Pohjola-vakuutuksesta.

Ifissä vakuutuksen hinta on 70–450 euroa sähköisestä liikennevälineestä riippuen. Kalleinta on ison tai nopean sähköpotkulaudan vakuuttaminen.

– Niissä on iso henkilövahinkoriski ja ne menevät kaikkein kalleimpaan kategoriaan, sanoo Ifin ajoneuvovakuutusten vakuutuspäällikkö Johanna Johansson.

Esimerkiksi skootterin tai sähköpolkupyörän kohdalla liikennevakuutuksen hinta voi siis olla erilainen.

Pohjola-vakuutuksessa sähköpotkulaudan liikennevakuutus maksaa 130–250 euroa. Jos haluaa päälle vielä vapaaehtoisen kaskovakuutuksen, tulee hintaa lisää 55–250 euroa kaskon kattavuudesta riippuen. Sähköskoottereiden liikennevakuutus on puolestaan 130–320 euroa ja kaskovakuutus 55–330 euroa.

Lähi-Tapiola kertoo vakuutushinnoista vain esimerkinomaisesti ja perustelee sitä sillä, että lakimuutoksen mukaiset liikennevakuutukset eivät ole vielä edes voimassa.

– Jos yksityishenkilö hakee omassa käytössä jo olevalle potkulaudalle hinnoittelua, niin ei ehkä ihan kympeistä puhuta, kyllä liikennevakuutus on satasissa, sanoo Lähi-Tapiolan autopalveluista ja yleisestä liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

Alaviirin mukaan liikennevakuutukset saavat lain mukaan olla kohtuullisen kannattavia. Toinen hinnoittelun perusperiaate on, että samankaltaisessa vahinkoriskitilanteessa olevat jakavat vahinkoriskin kustannukset keskenään.

Sähköpotkulautoja vuokraavien yritysten on automaattisesti otettava välineilleen niille erikseen räätälöity liikennevakuutus.

Lisätty 30.5. kello 11.08 faktalaatikkoon lähteeksi If-vahinkovakuutus.

Juttuun täsmennetty 31.5. kello 9.46 Pohjola-vakuutuksen sähköisten liikennevälineiden vakuutusten hinnoittelua. Tekstissä on eroteltu sähköpotkulautojen ja sähköskoottereiden vakuutusten hinnat.