Paavi Franciscus käytti loukkaavaa sanaa puhuessaan seksuaalivähemmistöistä italialaisten piispojen kanssa, kertovat uutistoimistot.
Paavi esitti tiistaina pahoittelut ”kaikille, joita homovastainen kieli on loukannut”, Vatikaanin lausunnossa todetaan.
Italialaismediat kertoivat maanantaina, että paavi Franciscus käytti italiankielistä sanaa ”frociaggine”, joka on hyvin alatyylinen homoihin viittaava sana.
Italialaismedioiden mukaan paavi käytti sanaa aiemmin toukokuussa 250 italialaispiispan kanssa pidetyssä tapaamisessa, joka käytiin suljettujen ovien takana. Tapaamisessa paavi kertoi mediatietojen mukaan vastustavansa homoseksuaalisten miesten hyväksymistä papeiksi.
Vatikaanin tiedottaja Matteo Bruni sanoo lausunnossa, ettei paavi tarkoittanut käyttää halventavaa kieltä. Lausunnossa Bruni ei suoraan myönnä paavin käyttäneen frociaggine-sanaa, muttei myöskään kiistä sitä.
Brunin mukaan katolisessa kirkossa kaikki ovat edelleen tervetulleita, seksuaalisuudesta riippumatta.
Homoystävällisen paavin möläytys ihmetyttää
Paavin puheet ovat herättäneet huomiota muun muassa siksi, että hänen on ajateltu suhtautuvan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin edeltäjiään myönteisemmin.
Vuonna 2013 hän sanoi, että homoille on annettava armoa ja totesi, ettei hän voi tuomita heitä. Vuonna 2020 paavi kannatti homoille oikeutta rekisteröityyn parisuhteeseen.
Paavi ei puhu italiaa äidinkielenään, ja hänen tiedetään ottaneen aiemminkin asioihin kantaa hyvin suorapuheisesti.
Katolinen kirkko suhtautuu edelleen yleisesti ottaen kielteisesti homoseksuaalisuuteen ja sukupuolivähemmistöihin.
Vuonna 2023 paavi sanoi uutistoimisto AP:n haastattelussa, ettei homoseksuaalisuus ole rikos, mutta se on kuitenkin synti. Huhtikuussa Vatikaani julisti sukupuolenkorjaushoidot ”ihmisarvon loukkaukseksi”.
Lähteet: AP, AFP, Reuters