Toukokuu on ollut helteinen ja kuiva, joten luonto ja maanviljelijät kaipaavat nyt kovasti sadetta.
Etelä-Savossa maanviljelijöiden tilanne ei kuitenkaan ole yhtä paha kuin esimerkiksi Kaakkois- tai Lounais-Suomessa.
Etelä-Savossa maa on pääasiassa hyvin viljelykseen soveltuvaa hietamaata, jossa vettä nousee kapillaarisesti pohjavedestä. Kasvit siis kestävät näillä alueilla kuivuutta hyvin, Etelä-Savon ProAgrian asiantuntija Petri Tunnila selittää.
– On vaarallista yleistää, paikallisia eroja on Etelä-Savon sisälläkin. Joillakin voi jo ollakin isompi hätä veden takia, Tunnila toteaa.
Kevättöissä kuivuus on ollut avuksi: maan kuivumisen ansiosta esimerkiksi kylvöjä on ollut hyvä tehdä. Toisaalta esimerkiksi avomaan vihannestuotannossa on jouduttu turvautumaan keinokasteluun.
Helteiden jatkuessa sato valmistuu nopeasti. Viljelyksien yhtäaikainen kypsyminen voi aiheuttaa markkinahäiriöitä, jos yhtäkkiä esimerkiksi kotimaista tomaattia on tarjolla yli tarpeen.
Kuivuus on myös jo vaikuttanut ensimmäiseen nurmisatoon. Nurmi on tärkeä kasvi esimerkiksi kotieläintiloille.
Maanviljelijät toivovat seuraavaksi kevyttä sadetta ja hieman viileämpiä lämpötiloja ilman rajuja ukkoskuuroja. Tunnilan mukaan alkukesän sään vaikutusta Etelä-Savon lopullisiin satonäkymiin on vielä vaikea sanoa.